sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Raparperipiirakkaa ja kukkaloistoa

Kevään ensimmäisen raparperipiirakan leivoin eilen. Onhan se aina tapahtuma kun huomaa, että  oman kasvimaan raparperit ovat venähtäneet siihen pituuteen, että pääsee niistä leipomaan! Netistä etsin ohjetta, mutta taas lopulta päädyin tähän tuttuun ja turvalliseen.



Ohjeen olen muokannut mamman marjapiirakan ohjeesta ja tämä sama ohje sopii moneen täytteen kanssa. Tässä  ohje piirasvuokaan tehtävään piirakkaan:
pohja:
100 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna


täyte:
raparperinvarsia pilkottuna
1 tlk kermaviiliä
1 kananmuna
1 dl sokeria



Sekoita pehmennyt margariini ja sokeri, lisää kuivat aineet ja lopuksi muna. Painele pohjataikina voideltuun piirasvuokaan. Lisää pilkotut raparperinpalat, joihin olet sekoittanut puolet täytteen sokerista. Lisää lopuksi kermaviili, muna, sokeriseos raparperien päälle. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa reilu puoli tuntia. Hyvää sellaisenaan, mutta myös vaniljajäätelön kanssa!






Sitten kukkaloistoon! Eilen aamulenkillä oli pakko pysähtyä tuon tuosta, sillä ulkona on nyt niin paljon ihasteltavaa! Tässä pienet maistiaiset teillekin. Rattoisaa sunnuntaita kaikille!





lauantai 19. toukokuuta 2018

Kuin Ruotisinlaivalla konsanaan!

Työporukalla vietettiin eilen virkistysiltaa hyvän ruoan merkeissä. Sattuipa kohdalleni sellainen paikka, jossa en ollutkaan aiemmin käynyt. Nautimme runsaista buffetpöytien antimista Helsingin keskustassa Ravintola Cavernassa.



Hetkellisesti tunnelma oli kuin Ruotsinalaivojen noutopöydissä :) Täälläkin saattaa helposti syödä liikaa! Monenlaista tarjottavaa, siis jokaiselle jotakin.



Valmiiden ruokien lisäksi oli mahdollisuus koota lautaselle raaka-aineet, joista kokki valmisti herkullisen aterian.






Kaiken herkuttelun päätteeksi maisteltiin vielä jälkiruokapöydän antimia ja tässä vaiheessa mopo meinasi suorastaan karata käsisistä :)




Suklaaputous, jonne dippasin tuoretta ananasta ja hunajamelonia, ai että! Paikalta poistuttiinkin täysin vatsoin.




Mukava hieman erilainen kokemus. Kaikki saivat syödäkseen, eikä ruokia tarvinnut hirmuisesti odotella. Henkilökunta oli täällä myös todella ystävällistä. Onko paikka sinulle tuttu ja miltä kuulostaa tällainen laivakokemus kuivalla maalla :) Mukavaa päivän jatkoa kaikille, täällä ryhdytään seuraavaksi katselemaan kuninkaallisia häitä !

tiistai 15. toukokuuta 2018

Pihapuuhia ja hyvää ruokaa

Rakastan näitä leppoisen lämpimiä iltoja. Ulkona on kiva puuhastella ja nauttia kevyistä grilliherkuista.  Olo on kuin olisi ulkomailla, etelän lämmössä. Vaikka lämmintä on riittänyt jo viikon verran, ei meidän pihalla ainakaan vielä olla nähty hyttysiä.





Kasvatuslaatikot saivat tänään lannoitetta ja uutta muhevaa multaa. Lisäilin toiseen laatikkoon myös persiljan ja kehäkukan  siemeniä. Toiseen laatikkoon on tarkoitus ostaa valmiita yrtintaimia loppukuusta.






Into puutarhanhoitoon on taas korkealla ja kasvun ihmettä on ilo seurailla. Kun kasvimaat ovat pienehköt jaksaa ne hyvin myös hoitaa. Ilokseni huomasin myös mansikan aloittelevan kukintaansa!






Täytyy nyt nauttia näistä lämpimistä täysillä. Eipä sitä tiedä millaiset ilmat on viikon päästä! Mukavaa illanjatkoa kaikille !

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitienpäivänä

Tämä äitienpäivä on ollut varsin erilainen, kuin monet edelliset. Olen nimittäin ollut vierailulla vanhemmillani Vaasassa ja aamulla sain keittää kahvit omalle äidilleni ja antaa onnitteluhalauksen!
Suurin osa päivästä kului kuitenkin matkatessa takaisin etelään, mutta kotipuolessa vietetty miniloma oli mitä parhain!



Äiti sai hieman erilaisen kukan tänä vuonna. Toiveissa nimittäin oli paahteiselle parvekkeelle jotain kaunista ja kukkakaupasta löytyikin kiva mehitähdistä koottu asetelma, joka suorastaan rakastaa lämmintä ilmaa ja pärjää vähällä hoidolla. Ruukun kyljessä olisi kyllä voinut lukea No 1, sillä onhan äiti ykkönen!



Kermakakkuakin ehdittiin popsia ennen kotiinlähtöä ja palata muistoissa äidin lapsuuteen. Nämä yhteiset hetket jo ikääntyneiden vanhempien kanssa ovat kultaakin arvokkaampia!





Omaa jälkikasvua en ennättänyt tänä päivänä nähdä, mutta ajatuksessa nuo rakkaat ovat olleet kovasti.






Kotipihalla odotti ihanasti kukkaan kerenneet narsissit ja raparperikin näyttää puskevan vartta jo kiitettävästi. Ensi viikonloppuna taidan tehdä kesän ensimmäisen raparperipiiraan.


Oikein mukavaa illanjatkoa kaikille ja onnea kaikille  äideille!

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Ihana viikonloppu

Tänä viikonloppuna ollaan saatu nauttia varsin kesäisistä keleistä. Senpä vuoksi ulkosalla on tullut oleiltua miltei kokoajan. Lauantaina piipahdin pienillä kukkaostoksilla. Voi kun mieli teki ostaa kukkia reilusti, mutta vielä pitää malttaa. Olen tosi huono kantamaan kukkia sisään etteivät paleltuisi, joten enemmän kesäkukkia laitan vasta kesäkuussa.



Sunnuntaina tehtiin moottoripyöräretki Järvenpäähän ja Vanhan Suksitehtaan kevätkirppikselle. Ilma todella suosi tätä mukavaa ulkoilma tapahtumaa. Blogin kautta tutuksi tullut Romulyyli oli myös myymässä kirppistapahtumassa . Riitta-Sinikan tekemä suloinen pupu muuttikin meille. Lisäksi löysin kaksi kipsistä kehystä ja tuollaisen kauniin rautalanka härpäkkeen :)








Järvenpäässä käytiin myös tytärtä moikkaamassa ja nautittiin etukäteen äitienpäiväherkut. Ensi viikonloppuna kun olen reissussa muissa maisemissa.



Loppupäivä onkin mennyt kotipihaa kesäkuntoon sisustellessa. Terassi on pesty ja korituolit kannettu varastosta pihalle. Urakan päätteeksi syötiin kesäistä herkkuruokaa ulkosalla. Ihan tässä on jo kesäfiilis!











Ovat luvanneet koko ensi viikoksi varsin mukavia kesäkelejä, joten nautitaan nyt niistä! Kivaa viikkoa kaikille !

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Kesäisiä kortteja ja arvontavoitto!

Kevään edetessä innostuin taas tauon jälkeen korttienteosta. Kesäisiä kortteja onkin mukava suunnitella ja toteuttaa, niihin saa laittaa reilusti kukkia ja perhosia :)





Lomille lähtiessä tulee muistettua  työkavereita korteilla ja onhan  kohta myös äitienpäivä! Nämä kortit valmistuivat  viime viikonloppuna.





Postilaatikossa odotti tänään mukava yllätys. Voitin taannoin Vinttikissa-blogista kivan kotimaisen korusetin. Oululainen Venka &Vinka  valmistaa koruja kierrätysmateriaaleista. Olipa kiva, että arpaonni kerrankin suosi !



Huomenna taas jo torstai ja viikonloppu häämöttää. Viikonlopuksi onkin luvassa mukavia ulkoilusäitä. Ohjelmassa taitaakin olla paljon pihatöitä :) Kivat illanjatkot kaikille.