Käteeni tarttui kangaskaupassa pala ihanaa pallokangasta. Olen aina ollut keltaisen värin ystävä ja nyt kun kotiin on tullut paljon harmaata pitää sinne jotain keltaistakin saada. Sohvalle ompelin sitten yhden tyynyn lisää. Tyynyssä myös koristeena netistä tulostettu teksti.
Loput pallokankaasta päätyi kangaskassin vuoreksi. Kassi muuten ommeltu hyvin samanlaisin koristein kuin edellisessä postauksessa esitelty. Tästä taitaa tulla itselleni uusi lempparikassi.
Minulla alkaa tänään muutaman päivän miniloma. Mukavaa loppuviikkoa kaikille täällä piipahtaville ja muistakaahan käyttää heijastinta, sillä tuolla ulkona on niin pimeää!
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
maanantai 28. lokakuuta 2013
Uusi kassi ja tähtihuivi
Wanilla Rosesta löysin ihanan tähtihuivin. Olenkin jo jonkin aikaa etsinyt harmaata huivia, mutta kun sitä ei tunnu löytyvän saa tämä valkoinen huivi mustin tähdin kelvata.
Sunnuntaina aamuvirkkuillessa tuli ommeltua valmiiksi myös tovin keskeneräisenä ollut kangaskassi. Tähän käytin koristeeksi aikoja sitten kirpparilta ostamaani painokuvaa. Lisäksi ompelin kassiin vanhoista farkuista takataskun.
Mukavaa maanantaita!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Harmaata ja välillä aurinkoista
Eilinen päivä oli todella harmaa ja ankean oloinen. Aamulla kuitenkin ehdittiin lenkkeillä koiran kanssa onneksi ennen sateita, sitten suuntasimmekin kauppareisulle kohti Hyvinkäätä. Aikomuksenani on ollut jo pikään käydä Wanilla Rosen uudessa liikkeessä ja mikä sopisi visiitille paremmin kuin synkkä sadepäivä.
Kauppahan on täynnä kaikkea ihanaa. Löysinkin sieltä kivan pienen lyhdyn, joka pääsi heti eteisen seinälle tunnelmallista valoa antamaan. Lisäksi tein myös muita pieniä ostoksia mutta niistä sitten myöhemmin.
Lauantai-illan helpoiksi herkuiksi valikoitui tälläkertaa ihanaa maalaisciabattaa, kera mozzarellan, basilikan ja tomaattisiivujen.
Viimeyönen kellojen siirto aihettaa tällaiselle aamuvirkulle päänvaivaa. Miehen vielä nukkuessa ompelin yläkerrassa muutamia keskeneräisiä juttuja. Toisaalta ihanaa kun tänään on tunti enemmän aikaa puuhailla kaikkea mukavaa. Auringon pilkistäessä pilvien raoista päätimme suunnata kohti metsää lenkkeilemään.
Kylläpä siellä olikin kaunista ja rauhallista. Tästä reissuta sitä tulikin taas ammennettua voimaa uuteen työviikkoon. Leppoisaa sunnuntaita teille kaikille!

torstai 24. lokakuuta 2013
Voimavärini oranssi
Minulle iskee syksyllä tarve kirkkaiden värien käyttöön. Johtuneeko tuo osittain siitä, ettei puissa ole enää lehtiä ja maisemat ovat muuttuneet tasaisen harmaiksi. Oma voimavärini on hehkuva oranssi. Piristän yksivärisiä asujani usein oransseilla puuhelmikoruilla. Ompelin myös muutaman pikkupussin kirkkaanvärisestä kissakankaasta. Isompaan meikkipussiin ompelin myös kovikehuopaa napakoittamaan pussukkaa. Onko teillä lukijoilla joku suosikkiväri näin syysharmaiden selättämiseen?
Mukavaa torstaita kaikille!
tiistai 22. lokakuuta 2013
Uusia sohvatyynyjä
Pidemmän aikaa on ollut mielessä uudistaa sohvatyynyjen ilmettä. Eilen kangaskaupasta mukaan lähtikin harmaita pellavakankaita. Pikimmiten kotiin päästyäni piti aloittaa ompeluhommat.
Kahteen päälliseen yhdistin raidallista ja yksiväristä pellavaa. Lisäksi ompelin yhden yksivärisen päällisen tummemmasta pellavakankaasta. Tyynyjä tulee jatkossa varmasti ommeltua vielä lisää, kunhan sopivia kankaita löytyy. Tähtiviltin olen aikaisemmin ostanut paikallisesta halpakaupasta. Värimaailma alkaakin muuttumaan kummasti beigestä kohti harmaan eri sävyjä.

Löysin ostosreissullani myös ensimmäiset pallovaloni. Iltojen pimetessä vauhdilla on mukava saada lisää tällaista hämyvalaistusta nurkkiin. Nämä ovat siitäkin kivat etteivät ole niin jouluiset.

Tällaista täällä tänään!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Viikonloppu kuvin
Viikonloppu on vierähtänyt vauhdilla pääosin ulkosalla. Vaikka maahan oli satanut ensilumi lauantain vastaisena yönä päätettiin pitää pihatalkoita pudonneita lehtiä haravoiden. Navakka tuuli pudotteli viimeisetkin lehdet puista, mutta onneksi aurinko sulatti hennon lumipeitteen ja nurmikot saatiin haravoitua. Illalla olikin ihanaa nauttia syksyn ensimmäiset kuumat glögit, myös saunassa käytiin hellimässä haravoinnista kipeytyneitä hartioita. Haravoinnin lomassa askartelin sammalpuun etupihan kukkaruuukkuun paleltuneen krysanteemin tilalle. Sammalta raaskin riipiä pihaltamme vain sen verran, että sain pallon jotenkuten muodostettua ja nyt kuvia katsoessa osa puusta näyttää hieman koomiselta. Perjntaiselta kirpparireissulta löysin vanhan kahvimyllyn ja puntin lakanapitsiä. Mylly pääsi koristamaan olohuoneen hyllyä, johon on kertynyt muitakin hauskoja löytöjä kirppareilta.
Mukavaa viikonalkua kaikille!
tiistai 15. lokakuuta 2013
Aamukahvin aikaan
Työkaverini perheessä juodaan paljon kahvia ja haudutettua teetä. Hän pyysikin minua ompelemaan uudet pannumyssyt sekä teekannulle että pitkulaiselle kahvipannulleen.

Ompelin myssyt tukevasta vaaleasta ferkkukankaasta. Kuvionteihin sain idean Kajsa Wikmanin ihanasta kirjasta; Kajsan iloiset tilkut. Vuorikangas mustaruudullista puuvillaa ja välissä paksu kerros vanua.

Nyt juomat pysyvä hieman pitempään lämpöisinä myssyjen alla. Mukavaa tiistaita kaikille!

lauantai 12. lokakuuta 2013
Ostoksilla
Aamulla suuntasin kaupoille. Tarkoituksena oli löytää talvikengät ja lämpimämpi takki. Yllätyin itsekin kun kotiin ei tarvinnut palata tyhjin käsin. Ruskeita saappaita etsin jo viime vuonna, mieluisia kuitenkaan löytämättä. Nämä kengät tuntuivat jalassa heti mukavilta.

Olen haaveillut kevytuntuvatakista, mutta pitkäselkäisenä minulle eivät lyhyet pusakkamallit sovi. Nyt Hulluilla päivillä oli myynnissä pitemmän mallisia kevyttoppiksia. Ihanan kevyt päällä ja toivottavasti myös lämmin. Tähtihuivin ostin Lindexiltä. Harmaa huivi joko pilkuin tai tähdin on hakusessa vaan ei tunnu mistään löytyvän, joten tälläkertaa oli tyytyminen siniseen.

Aikaisen shoppailuajankohdan vuoksi olen ehtinyt myös nauttia tästä ihanasta syyspäivästä. Tehtiin Viivin kanssa pitkä lenkki ja ihasteltiiin näitä kauniita värejä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

torstai 10. lokakuuta 2013
Torstain tunnelmia
Kovin vaaleanpunaisissa tunnelmissa täällä näköjään torstaita vietetään. Ihanat ruusut olen ostanut jo lauantaina ja ovat vieläkin täysin elinvoimaisen näköisiä. Muutamia avaimia löysin alkuviikosta kirppikseltä samoin kuin tuon hauskan emalisen suppilon.
Kortteja valmistuu aika hitaalla tempolla. Tämänkertaisen onnittelukortin kokosin ilman kuvaa. Onnitteluvärssy pääsi komeilemaan kortin keskelle.
Täällä on muuten ollut ihana syyspäivä. Aurinko paistaa ja ulkona on todella lämmin. Mukavaa torstai-iltaa kaikille!
tiistai 8. lokakuuta 2013
Sisustuspuuhissa
Sain mieluisan työtehtävän uudistaa puunvärisen nukkekodin uudelleen leikkeihin innostavaksi. Pari viikkoa sitten puutalo matkasikin meille ja sai vaaleaa kalustemaalia pintaansa. Harmi etten työtä aloittaessani huomannut ottaa kuvia alkutilanteesta. Kaikki kalusteet talon lisäksi olivat käsittelemätöntä puuta ja kokonaisuus melko väritön.

Maalasin kalusteet askartelumaaleilla ja pehmustin tuoleja puuvillakankaalla. Muutama sohvatyynykin tuli tehtyä koristeeksi. Kirjahyllyyn lisäsin askartelemiani kirjoja sekä kirpparilta löytyneen pienen kannun maljakoksi. Seiniä tapetoin sekä tapetinpaloilla että skräppikartongeilla. Osa huoneista kaipaa vielä lisäkalustusta, mutta se jääköön leikkijöiden tehtäväksi.

Tämä talo on muutanut takaisin omistajilleen ja on saanut asukkaikseen mukavan nalleperheen. Värikkäässä talossa leikit ovat lähteneet uudelleen lentoon. Tämä projekti oli kiva toteuttaa, kun itsekin pääsi leikkimään.
Iloa tiistaipäivääsi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)