Eilen päätimme mieheni kanssa lähteä illalla syömään Helsinkiin ja samalla ottaa ilo irti kuuman trooppisesta kesäillasta. Meillä harvoin on tarkkaa suunnitelmaa minne mennään ja niin nytkin. Parkkeerattiin auto Töölön laitamille ja lähdettiin kävelemään. Museokadulta löytyikin pieni viihtyisä ravintola KuuKuu, jossa oli mahdollista ruokailla ulkona.

Valitsin herkullisen kasvimenun. Olo oli kuin ulkomailla, kun oli niin lämpöisen leppeä ilta. Onhan nämä hellepäivien illat niitä parhaita.
Nyt täytyy saada jostain puhtia tulevaan työviikkoon, sillä ilmojen suhteen viilennystä ei näyttäisi olevan tulossa. Töissä on varmasti tukalan kuuma, mutta minkä teet. Suomalaisella sisulla pötkitään eteenpäin!
Loppuun vinkaan mukavasta ohjelmasta-sarjasta, jonka sattumalta löysin Yle Areenasta. Tanskalainen sarja; Vanhasta uudeksi-kierrätysvinkkejä. Muutaman jakson perusteella voin sanoa, että sarja inspiroi varmasti meitä kaikkia tuunauksesta kiinnostuneita. Itsellänikin lähti heti muutama idea kehittymään, mutta niistä sitten myöhemmin lisää. Mukavaa viikkoa kaikille, olet sitten vielä onnekkaasti lomamoodissa tai töissä!