sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Ihana viikonloppu

Tänä viikonloppuna ollaan saatu nauttia varsin kesäisistä keleistä. Senpä vuoksi ulkosalla on tullut oleiltua miltei kokoajan. Lauantaina piipahdin pienillä kukkaostoksilla. Voi kun mieli teki ostaa kukkia reilusti, mutta vielä pitää malttaa. Olen tosi huono kantamaan kukkia sisään etteivät paleltuisi, joten enemmän kesäkukkia laitan vasta kesäkuussa.



Sunnuntaina tehtiin moottoripyöräretki Järvenpäähän ja Vanhan Suksitehtaan kevätkirppikselle. Ilma todella suosi tätä mukavaa ulkoilma tapahtumaa. Blogin kautta tutuksi tullut Romulyyli oli myös myymässä kirppistapahtumassa . Riitta-Sinikan tekemä suloinen pupu muuttikin meille. Lisäksi löysin kaksi kipsistä kehystä ja tuollaisen kauniin rautalanka härpäkkeen :)








Järvenpäässä käytiin myös tytärtä moikkaamassa ja nautittiin etukäteen äitienpäiväherkut. Ensi viikonloppuna kun olen reissussa muissa maisemissa.



Loppupäivä onkin mennyt kotipihaa kesäkuntoon sisustellessa. Terassi on pesty ja korituolit kannettu varastosta pihalle. Urakan päätteeksi syötiin kesäistä herkkuruokaa ulkosalla. Ihan tässä on jo kesäfiilis!











Ovat luvanneet koko ensi viikoksi varsin mukavia kesäkelejä, joten nautitaan nyt niistä! Kivaa viikkoa kaikille !

15 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta viikonlopulta. :) Kukkakuume on kova täälläkin. Mukavaa alkavaa viikkoa sinnekin! Josko nyt lämpöä riittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä ja ulkokirppikset, ihan parasta!

      Poista
  2. Kevätpuuhia sielläkin! Itsekin poikkesin puutarhalla, mutta yritän myös malttaa vielä...
    Tuo kirppistapahtuma oli varmasti kiva!
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vielä ei kannata liiaksi ulkokukkia hankkia. Kylmiä öitä varmasti vielä riittää ja kukat paleltuvat herkästi.

      Poista
  3. Mukavia puuhia siellä. Terassin pesua on ollut ohjelmassa täälläkin ja ensimmäiset kahvit siellä juotiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkelit pääsivät iloisesti yllättämään!

      Poista
  4. Ihana viikonloppu pihatouhuiluun. Torstaina sitten jatkuu. Kiva kun yötkin alkavat lämmetä, ei tarttee aamulla talvitakki päällä käydä koiraa lenkittämässä.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tätä ehti jo odottaa ja t-paitakeleistä unelmoida.

      Poista
  5. Mistä saisin puhtia pihan keväthommiin? Voitko lähettää tänneäin? Ihanan tehokas olet taas ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin pihasta vielä paljon laitettava. Pikkuhiljaa valmistuu. Puhallan tarmoa tässä puuuh... sinnekin :)

      Poista
  6. Kiva ulkokirppis tapahtuma. Harmi, kun täälläpäin ei ole ulkokirppistä.
    Viikonloppuna tuli touhuttua pihalla ja eilen hain muutaman kesäkukan.
    Mukavaa viikon jatkoa!😊💕

    VastaaPoista
  7. Kivoja kirppislöytöjä olet tehnyt. Todella ihanaa,kun on lämmin🌞🌞🌞

    VastaaPoista
  8. ihanasti oot sisustanut pihaasi. Kivoja löytöjä kirppikseltä.
    Pupu on suloinen.

    VastaaPoista
  9. Voi miten kivan kuuloinen viikonloppu! Ihanat kuvat ja tuo teidän terassi on kyllä upea, niin viihtyisä ja kaunis♥ Ihan vesi kihosi kielelle kun katselin noita kesäherkkuja:) Aurinkoista viikkoa♥

    VastaaPoista
  10. Niin ihana tuo terassi<3 Rautalankahärpäke olisi tarttunut minunkin mukaani:) Olipa mukavaa, että tapasitte tyttärenne kanssa<3 <3

    VastaaPoista