sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitienpäivänä

Tämä äitienpäivä on ollut varsin erilainen, kuin monet edelliset. Olen nimittäin ollut vierailulla vanhemmillani Vaasassa ja aamulla sain keittää kahvit omalle äidilleni ja antaa onnitteluhalauksen!
Suurin osa päivästä kului kuitenkin matkatessa takaisin etelään, mutta kotipuolessa vietetty miniloma oli mitä parhain!



Äiti sai hieman erilaisen kukan tänä vuonna. Toiveissa nimittäin oli paahteiselle parvekkeelle jotain kaunista ja kukkakaupasta löytyikin kiva mehitähdistä koottu asetelma, joka suorastaan rakastaa lämmintä ilmaa ja pärjää vähällä hoidolla. Ruukun kyljessä olisi kyllä voinut lukea No 1, sillä onhan äiti ykkönen!



Kermakakkuakin ehdittiin popsia ennen kotiinlähtöä ja palata muistoissa äidin lapsuuteen. Nämä yhteiset hetket jo ikääntyneiden vanhempien kanssa ovat kultaakin arvokkaampia!





Omaa jälkikasvua en ennättänyt tänä päivänä nähdä, mutta ajatuksessa nuo rakkaat ovat olleet kovasti.






Kotipihalla odotti ihanasti kukkaan kerenneet narsissit ja raparperikin näyttää puskevan vartta jo kiitettävästi. Ensi viikonloppuna taidan tehdä kesän ensimmäisen raparperipiiraan.


Oikein mukavaa illanjatkoa kaikille ja onnea kaikille  äideille!

11 kommenttia:

  1. Minullakin oli samanlainen äitienpäivä. Kävin tervehtimässä omaa äitiäni ja lapsiani en tavannut ollenkaan. Erilaista, mutta mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteinen aika iäkkäiden vanhempien seurassa on arvokasta. Toivotaan, että saan vielä monena äitienpäivänä käydä omaa äitiä onnittelemassa.

      Poista
  2. Mekin vietettiin äitienpäivää äidin luona, sisarukset olimme kaikki tänään äidin kanssa ruokapöydän ääressä. Ihana viikonloppu Savossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti äidille ikimuistoinen päivä!

      Poista
  3. Kiitos samoin♥ Kuulosti kyllä aivan ihanalta ja äitisi on ollut niin mielissään kun on saanut onnitteluihisi herätä! Tuo istutus näyttää tosi kivalta ja mansikkakakku niin herkulliselta! Leppoisaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän äiti oli onnellinen. Kivikkokasvit ovat helppohoitoisia ja kiitollisia kuuman parvekkeen kaunistajia. Toivotaan että tuottavat iloa pitkälle syksyyn.

      Poista
  4. Ihanasti olet saanut viettää Äitienpäivää!
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Siellä on ollut ihana äitienpäivä!
    Sinulla onkin jo valtava raparperi!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täytyykin katsella lehdissä olevia raparperireseptejä sillä silmällä, että kokeilisi jotain uutta! Eka raparperipiirakka maistuu aina niin hyvälle!

      Poista
  6. Kaunis mehikasvi-istutus! Muutkin kukkasi ja raparperisi rehottavat!

    VastaaPoista