keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Pieniä ompeluhommia vuoden alkuun

Poikani tuumi muutamaa päivää ennen jouluaattoa, että olisi kiva saada äidin tekemä kauppakassi joululahjaksi. No, hieman myöhään tuli tämä toive äidin korviin, oltiinhan kesäkodilla ilman ompelukonetta. Lupasin toiveen kyllä toteuttaa ja mieltä lämmitti kovasti ajatus siitä, että myös jälkikasvu pyrkii vähentämmään muovijätteen määrää omalta osaltaan.



Niinpä vuoden ensimmäisinä päivinä täällä on ommeltu. Kangasvarastoista löytyi sopiva tilkku ruskeaa puuvillakangasta. Lisäksi muutamia saksittuja kierrätysfarkkuja, joista taskuja kassin koristeeksi. Taskuunhan voi sujauttaa vaikka ostoslistan kauppaan mennessä.





Samalla päätin pätkäistä farkuista lahkeen uutta kännykkäpussia varten. Pitkään on pitänyt kokeilla oman ompelukoneeni koristeompeleita Pomada-blogin, Saijan innoittamana. Nyt sitten koristelinkin tämän kännykkäpussini näillä kauniilla koukeroilla joita koneestani löytyy.





Mukava oli pitkästä aikaa ommella vnhoista farkuista jotain tarpeellista. Taidan näiden kokeilujen innoittamana jatkaa farkkujen saksimista lähiaikoina :) Mukavaa iltaa kaikille.










25 kommenttia:

  1. Hieno kassi!
    Taskut sivuilla on tosi kiva idea.
    Sinä se osaat loihtia hienoja ompeluksia.👍❤️
    Mukavaa Viikon jatkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti saada kassiin nuorekasta ilmettä. Taisin onnistua, kun poikakin kassista piti :)

      Poista
  2. Kiva kassi ja hauska kännykkäpussi kirjailuineen.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kauppakassi on tarpeellinen, muuhunkin tuota voi käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että tulee ahkeraan käyttöön.

      Poista
  4. Wau! Taskuun voisi sujauttaa myös kankaisen hedelmäpussin, ainakin semmoinen pienempi mahtuisi :)

    VastaaPoista
  5. Hienot ovat molemmat. 💖💖 Kauppakassi on kyllä tosi tyylikäs

    VastaaPoista
  6. Hauska kassi ja pussukka myös. :)

    VastaaPoista
  7. Upeita ompeluksia... ihanaa alkanutta vuotta sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Kuule kiitos sinulle tästä postauksesta tämän minäkin toteutan varmasti. Ostoslista jää minulla melkein aina kyllä kotiin silloin kun sen olen kirjoittanut, mutta kivat taskut jokatapauksessa. Omat kauppakassit kunniaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos juttu inspiroi ompeluhommiin.

      Poista
  9. Kivoja juttuja olet ommellut.

    VastaaPoista
  10. Tyylikäs kassi! Ihan liian harvoin tulee käytettyä koneen koristeompeleita, niillä saa helposti kaunista jälkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sain nyt intoa noiden koristeompeleiden käyttöön. Muutama idea vielä toteuttamista vailla.

      Poista
  11. Miehekäs kassi, kyllä sitä kelpaa kuljetella. Kännypussi on myös kiva, värikkäät ompeleet farkkuun sopii hyvin :)

    VastaaPoista
  12. Se on hienoa kun jälkikasvu on niin viisasta :) tarpeellinen kauppakassi! Farkut ovat kyllä materiaalina tosi monipuolista, mitä kaikkea sitten keksiikään tehdä <3

    VastaaPoista
  13. Kuulostaa niin ihanalta, että pojan toivelahja on ekologinen ja oman äidin tekemä - huoh, ihan tässä on aineksia herkistymiseen♥️

    VastaaPoista
  14. Ihana kassi ja blogisi on myös.Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista