sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Pusseja nahkapaperista

Tänään runsaan ulkoilun lisäksi olen ommellut muutamia pusseja mustasta nahkapaperista. Nämä ovat varsin nopeatekoisia ja mielestäni kivoja sisustuselementtejä.



Tein muutamia suojaruukkuja viherkasveille ja yhden hieman kookkaamman pussin hedelmille.





Nahkapaperia saa ainakin Sinellistä useissa eri väreissä. 



Ihanat , niin keväiset ulkoilusäät olleet kyllä koko viikonlopun. Tänään kierrettiin miehen kanssa 7 kilometrin aamulenkki ja hyvä oli jäisillä teillä nastakengät jalassa liikkua. Ihanaa olisi kyllä ollut hiitäminenkin, upeasti hoidetuilla laduilla, vaan en omista suksia :)



Toivotaan aurinkoisille päiville jatkoa. Mukavaa viikon alkua kaikille!


22 kommenttia:

  1. Käteviä suojia ruukuille ja hedelmäkopan teksti on ihan viimeisen päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hieman pitää olla pilkettä silmäkulmassa :)

      Poista
  2. Nahkapaperista kyllä saa niin kivoja juttuja. Niitä taitaa olla tarjolla jo vaikka minkälaisilla kuoseilla.

    Tuommoiset pienet suojapussukat on kivoja vaikka tuliaiskukkasille. Pussissa oleva kevätesikko maksoi kukkakaupassa 8 euroa! Esikon taitaa saada parilla eurollakin. Kun tarve oli vain esikko omaan kotiin, jäi kukka kauppaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin ruokakaupasta tuon Tulilatvan kotia koristamaan ja kun sopivaa suojaruukkua ei kotoa löytynyt, piti sellainen sitten itse tehdä.

      Poista
  3. Hyvännäköisiä pusseja!
    Aurinkoa on piisannut viikonloppuna. Ihanan keväistä!
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kauniit pussukat!😍
    Viikonloppuna oli kyllä upea ilma.
    Ihanaa, kun mennään kevättä kohden.
    Hyvää uutta viikkoa!❤️

    VastaaPoista
  5. Onpa kivat, en ole kuullutkaan nahkapaperista! Tosi kiva idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varsin tykästynyt tähän materiaaliin.

      Poista
  6. Ompa kivat ja minäkin taisin tässä jo aiemmin kysellä nahkapaperista. En ollut minäkään ennen kuullut moisesta. Mutta nyt pitää katsella itsekkin kyseistä materiaalia .Kiitos sinulle .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä saa värkkäiltyä kivoja pusseja. Itse kastelen reilusti työt ennekuin käännän ne oikein päin. Kastelemalla ja rutistelemalla saa nahkapaperiin kivasti särmää.

      Poista
  7. Kauniita pusseja olet ommellut, sopivat moneen ❤

    VastaaPoista
  8. Milloinkohan sitä saa aikaiseksi itse kokeilla tuota nahkapaperia ;) Kivat käyttöesineet olet tehnyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Tästä materiaalista on kiva tehdä ainakin näitä pusseja.

      Poista
  9. Aivan ihanat pussukat! Nahkapaperi näyttää todella kivalta materiaalilta. Hyviä helmikuun päiviä <3

    VastaaPoista
  10. Tuo musta nahkapaperi on ihanaa. Haluaisin tuollaisen "ruukun".

    VastaaPoista
  11. Kivoja ja käytännöllisiä!
    Täytyypi katsella, josko löytyisi täältäkin nahkapaperia.

    VastaaPoista
  12. Voi, ihanuus noita nahkapaperitöitäsi - ihan siustusputiikkikamaa♥

    VastaaPoista
  13. Näyttää tosi kauniilta, minulle uusi materiaali, täytyy ehdottomasti tutustua!

    VastaaPoista