sunnuntai 20. elokuuta 2017

Eilisen kirppislöydöt ja pieni sisustusjuttu

Lauantain kehnosta säästä huolimatta lähdin aamuvarhaisella kohti Helsingin keskustaa. Lauantaina vietettiin taas valtakunnallista siivouspäivää ja sehän tuo kaupungin puistoihin runsaasti kirppismyyjiä. Harmi tosin, että päiväksi oli povattu sateista säätä.




Ehdin kiertää Vanhan Kirkkopuiston ( jota Ruttopuistoksikin kutsutaan) kokonaan enne kuin reipas  sadekuuro kasteli sekä asiakkaat, että myyjät tavaroineen.


 

Ehdin tehdä myös muutaman ihana löydön! Vanha valokuva suorastaan huhuili päästä matkaani! Kävelin jo kertaalleen pöydän ohi, mutta pakko oli palata sen ääreen kysymään kuvan hintaa. Sehän oli suorastaan pakko pelastaa vesisateelta. Kuvan alareunassa on teksti, josta käy ilmi että kuva on otettu New Yorkissa. Nyt kuvalle täytyy vain löytää kauniit vanhat kehykset. Minä niin rakastan vanhoja valokuvia!



Lisäksi löysin kaksi pientä valurautaista paistinpannua. Pieni lettupannu on Porin Valun tekemä ja varmasti valmistettu lasten leikkeihin. Korkealaitaisemman pannun ostin ihan käyttöön. Siinä saa kätevästi paistettua pieniä pannukakkuja uunissa. Näistä pannuista maksoin yhteensä 4 euroa!






Sadetta paossa istuin aikani kahvilassa herkutellen ja vaatteitani kuivatellen. Pieni herkutteluhetki viikonloppuun !



Loppupäivän kiertelinkin sitten Helsingin pieniä sisustusliikkeitä. Keittiöön löysin kivan korin käsitiskiaineelle ja harjalle. Keittiön alakaappia täytyykin järjestellä nyt niin, että saan sinne lisää tilaa kierrätettäville jätteille.




Eilen tuli käveltyä melko paljon, joten tänään olisi tarkoitus oleilla enimmäkseen kotona pyykkivuorta selättäen. Ulkona paistaa kauniisti aurinko ja tuulista päivääkin luvattiin, pyykit ainakin kuivuvat pikavauhtia. Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

20 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja löytöjä olet tehnyt. Tuollaisissa kirppistapahtumissa olisi niin kiva kierrellä. Vapaa-ajalla olen niin huono lähtemään Helsingin puolelle, kun siellä joutuu työpäivät kulkemaan. Mutta suunnitelmissa on käydä kurkkimassa pikku kauppojen tarjontaa ratikka kutosen reitin varrella :)
    Terkut täältä aamuauringon lämmöstä ja ihanaa kotipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin tuon ettei Helsinkiin tule viikonloppuna lähdettyä, jos siellä käy arkisin. Rakastan juurikin tuota vaeltelua pikkukujilla ja poikkeamista pieniin kivijalkakauppoihin.

      Poista
  3. Voi miten hienoja löytöjä♥ Onpas kivoja tuollaiset tapahtumat ja koskaan ei tosiaan voi tietää millaisia aarteita vastaan tulee.. Leppoisaa sunnuntaipäivää💕🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Pihakirppikset ovat kyllä parhaita!

      Poista
  4. Mukavalta kuulostaa ja näyttää päiväsi ♡ ja hyvät ostoksetkin. Leppoisaa sunnuntaina!

    VastaaPoista
  5. Mainioita löytöjä olet tehnyt, just tuommoisissa tapahtumissa olisi kiva kierrellä löytöjä tekemässä.
    Kaunista kotisunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian vähälle on jäänyt tänä kesänä kirppisten kiertely minulta. Näissä kun on niin mukava tehdä ostoksia ja jutella myyjien kanssa.

      Poista
  6. Kivat löydöt!
    Ja tuo keittiön uusi kori on hieno!
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykinpesua ja keittiön suursiivousta on kuulunut tähän päivään. Nyt kylläkin nautin päiväkahvia ihanan aurinkoisella parvekkeella!

      Poista
  7. Ihana löytö tuo vanha kuva.
    Pitäisi itselläkin kierrellä pitkästä aikaa kirppareita.

    VastaaPoista
  8. Kivat löydät! Minäkin tykkään vanhoista valokuvista!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoja valokuvia katsellessa minulla alkaa mielikuvitus lentämään :)

      Poista
  9. Painavat löydöt! Mietin, lähdenkö kaupungille, mutta pysyin kuitenkin kotona. Valokuva on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu vaikka pannut ovat pieniä kyllä hartioissa tuntui kun näitä koko päivän kannoin olkalaukussa :)

      Poista
  10. Ihanat löydöt kertakaikkiaan. Upea tuo valokuva ja rauta-astiat ovat parhaita ikinä.

    Huomaathan, että aloitin musiikkihaasteeni uudestaan
    https://enkulinkasityot.blogspot.fi/2017/08/musiikkihaaste.html

    VastaaPoista
  11. Minäkin poikkesin tuolla mutta tällä kertaa ei tarttunut mitään mukaan. Vanha kuva on kaunis koriste, vaikka ihmiset ovatkin tuntemattomia!

    VastaaPoista