lauantai 28. tammikuuta 2017

Sokeriton omenapiirakka

Tämä viikko ollaan menty varsinaisessa tunteiden ristiaallokossa. Viikkoon on mahtunut paljon surua ja huolta, mutta myös ilonpilkahduksia. Keskiviikkona ajeltiin pikavisiitille kotipuoleen Vaasaan ja loppuviikko onkin mennyt täällä. Koska vietän edelleen sokeritonta alkuvuotta, oli äitini leiponut herkullista sokeritonta omenapiirakkaa. Tämä oli niin ihanaa, että päätin laittaa ohjeen tänne muistiin. Vaikka en tämän sokerittoman alkuvuoden aikana kahviherkkuja ole kaivannutkaan, tästä taitaa tulla uusi terveysherkkuni :)



Tähän mehevään piiraaseen tarvitset:
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ruisjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 muna
3/4 dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa



Kaikki piiraspohjan aineet sekoitetaan keskenään ja painellaan valmis taikina piirakkavuoan pohjalle. Päälle raastetaan reilusti omenaa. Tähän piirakkaan sopivat parhaiten makeat omenat ja miksei myös päärynät.



Omenaraasteen päälle tehdään vielä muruseos johon tulee:
2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl juoksevaa margariinia

Paista piirakka uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. Itse en kaivannut lämpimän piirakan kanssa mitään lisukkeita, mutta jos et vietä sokeritonta,  lämpimän piirakan kanssa sopii erinomaisesta vaniljajäätelö tai vaniljakastike.



Mukavaa viikonloppua kaikille!

14 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen piirakka :) Toivottavasti huolenaiheisiin löytyy ratkaisuja.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iäkkäät vanhemmat ja pitkät välimatkat on aika kinkkinen yhtälö, jonka kanssa on vain opittava elämään. Viikolla sain myös muistutuksen elämän rajallisuudesta ja se pisti taas omaakin arvomaailmaani järjestykseen.

      Poista
  2. Nam miten rupesikaan tekemään mieli tuota piirakkaa :) Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää!
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Tätä kokeillaan ilman muuta, näytti herkilliselta.

    VastaaPoista
  5. Itse koitan aloittaa sokeritonta kun kilpparini oireilee sen takia joten tämä tulee kyllä testiin! Kiitos ja jaksuja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sokerittomalla olo on sujunut todella helposti, itsekin sitä kyllä ihmettelen.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Nuo kupit ovat äitini aarteita ja minustakin todella suloiset.

      Poista
  7. Kauniit teekupit ja herkullinen piirakka :)

    VastaaPoista