lauantai 3. elokuuta 2019

Vierailulla Strömsön pihapiirissä

Kesälomalla Vaasassa ollessamme ajeltiin yhtenä iltana Strömsöseen. Monesti on käynyt miellessä tuolla vierailla, vaan aina se on jäänyt. Nyt pakattiin autoon myös vanhemapani ja huristeltiin vajaan puolen tunnin matka Strömsön pihapiiriin. Strömsö sijaitsee Vaasan Västervikissä ja kuvauspaikkana toimiva huvila on aikoinaan rakennettu kauppiasperheen kesäasunnoksi vuonna 1952.




Vaikka tällä kertaa emme taloon sisälle päässeetkään, riitti pihalla ihailtavaa. Kiva oli nähdä suosikkiohjelmani tekopaikka ihan livenä.




Moni asia näytti kyllä luonnossa paljon pienemmältä kuin televisiossa. Olin kuvitellut paikan olevan paljon suurempi.






Ihana idea tämä kukkaistutusten omat suihkut. Tällaiset olisi kiva toteuttaa myös kesäkodin puutarhassa.



Tänään pääsi Helsingissä myös tapaamaan Strömsön väkeä Kansalaistorilla järjestettävillä Ylen Pointti festivaaleilla.




Pari  kuvaa ennätin napata, ennen yleisöryntäystä. Strömsön pisteellä olisi saanut askarrella helminauhoja ja paljon innokkaita tekijöitä sillä olikin. Nyt odotan jo innolla Strömsön uusia jaksoja televisioon! Kuuluuko ohjelma sinun suosikkeihin?



Mukavaa viikonloppua kaikille, ainakin täällä etelässä ollaan saatua nauttia kauniista kesäpäivästä!

























22 kommenttia:

  1. Ehdottomasti kuuluu suosikkeihin. Ohjelmassa on juuri sopivassa suhteessa puutarhaa, nikkarointia, askartelua ja käsitöitä. Visuaalisesti hienosti toteutettu ohjema, tykkään siitä rauhallisuudesta joka huokuu ohjelmasta. Oispa tosiaan mukava päästä käymään tuolla maisemissa ihan livenä :)

    VastaaPoista
  2. Strömsöstä on katsottava aina sekä ensilähetys että myös uusinnat :) Lemppariohjelma niin kauan kuin sitä on näytetty. Ja Jimin nikkarointiosiot ovat olleet suosikkejani. Strömsö pian 20 v. Susanna, Matias ja Michael-kokki (Paul-kokkia myös jää kaipaamaan), Matiaksen ja Michaelin ruokaohjelmat (tulivat jokin aika sitten uusintana) - voi, näyttäysivätpä kaikki jaksot uudelleen ammoisista ajoista saakka tai edes parhaita paloja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko katsonut Areenasta? Siellä taitaa olla jonkinlainen arkisto vanhoista ohjelmista.

      Poista
  3. Kiitos kauniista ja inspiroivasta postauksesta!:) Poikaystäväni on opiskeluaikoinaan asunut Vaasassa, ja yrittänyt sinne viikonloppulomalle minua houkutella jo jonkin aikaa... En ole oikein innostunuta ajatuksesta, mutta tämä kyllä sai mielenkiintoni heräämään!:) Ihana, strömsö!<3
    Mukavaa sunnuntaita toivottelee
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt retkelle vielä kesäiseen Vaasaan. Paljon muutakin kivaa nähtävää Strömsön lisäksi.

      Poista
  4. Olipa teillä kiva ja kiinnostava vierailukohde😊 Olen jotenkin niin hurahtanut noihin suoratoistopalveluihin, että Strömsötkin katselen Areenasta.
    Pidän ohjelman positiivisesta tunnelmasta ja vaikka kaikki ideat eivät aina kolahdakaan, sitä on mukava seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkealentoista ideoita on juu välillä, hauska kuitenkin katsella mitä siellä keksitään.

      Poista
  5. Olipa kiva, että pääsit käymään tuolla suosikkiohjelmasi kuvauspaikalla. Itsekin katselen tuota ohjelmaa ja mieskin tykkää katsella sitä kanssani.

    VastaaPoista
  6. Varmasti oli mukava nähdä tämä livenä. Katselen ohjelmaa silloin tällöin.

    VastaaPoista
  7. Voi, niin hauskat nuo kukkien suihkut!!

    VastaaPoista
  8. En juurikaan ole ohjelmaa seurannut, vaikka silloin kun katson, niin siellä on hauskoja juttuja. Tosi kivat nuo suihkut.

    VastaaPoista
  9. Me käytiin heinäkuussa Strömsössä ja osallistuimme myös opastettuun kierrokseen, jonka mukana pääsimme myös taloon sisälle ja siellä muuten pientä vasta olikin:D.Meillä oli aivan ihana opas, joka kertoi sarjan tekemisestä ja paikan historiasta.Puutarhaan olin vähän pettynyt, koska television kautta saa kuvan, että se olisi kukkea ja runsas ja hyvin ylläpidetty, mutta aika kitukasvuista oli ainakin hyötykasvimaalla ja aikaisempien kesien rakennelmat on enemmän ja vähemmän rempallaan ja autioituneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin niin halunnut piipahtaa myös sisällä ja juu pihapiirissä olisi riittänyt kitkettävää!

      Poista
  10. Kiitos esittelystä!
    Olipa kiva päästä näkemään tilaa ns. tyhjänä. Silmä huomaa paljon sellaista, mitä ruudulta ei. Tuonne pitäisi päästä. Jo ulkotila herättää DIY-henkisen ihmisen. Luultavasti olisin painanut nenän joka ikkunaruutuun, minne olisin ylttänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä tuli kurkistus ikkunoista sisään ja huokailtua mitä kaikkea ihanaa jää näkemättä!

      Poista