maanantai 5. elokuuta 2019

Tavaroiden karsimista

Olen suunnitellut kaappien siivousta ja turhien tavaroiden läpikäymistä ainakin vuoden. Kummasti on kuitenkin aina löytynyt  jotain parempaa tekemistä. Kesälomalla seurasin tiiviisti ammattijärjestäjä Laura Holmströmin Insta-tiliä ja hänen innoittamanaan päätin tarttua "härkää sarvista" ja ryhtyä tähän melko suureen työmaahan. Lauran vinkkien lisäksi on aikoinaan tullut luettua tämä kirja kahteenkin kertaan.



Nykyisin tavarapaljous jo vähän ahdistaa ja tarkoitus on päästä tilanteeseen, että kaapeista löytyisi myös tyhjiä hyllyjä. Ostokäyttäytymistäni olen muuttanut jo pidemmän aikaa ja mietin melko tarkaan mitä ostan ja todella tarvitsen. Ainoita heikkouksiani ovat kauniit kankaat ja astiat. Siinä sitä onkin,voin minua!



Lauantaina otin urakaksi siivota vaatekaappini. Ennen päiväretkeä Helsinkiin läjäsin koko vaatekaapin sisällön pukeutumishuoneen lattialle. Näin hommaan oli ryhdyttävä vääjäämättä heti kotiin palattua.



Vaateita  karsin melko raskaalla kädellä ja samalla pystyviikkasin kaikki trikootunikat ja puserot vetolaatikkoon. Vanhan kenkälaatikon päällystin tapetilla ja sinne viikkasin  sitten käyttöön jäävät huivit. Nyt helposti näkee koko laatikon sisällön yhdellä vilkaisulla.





Vaikka kiertoon lähtee iso Ikean kassillinen vaatteita, jäi minulle vielä liikaakin käytettäväksi. Teinkin päätöksen etten hetkeen osta uusia kankaita. Muutama aiemmin hankittu kangas on työnalla, mutta sitten uusia ei tule. Nyt tarvitaan tahdon lujuutta!



Jääkapin siivosin jo ennen kesälomia ja hankin sinne laatikot aamupalatarpeita varten. Laatikossa on margariini, leikkeleet ja juusto sekä vihanneksia. Laatikko onkin helppo nostaa pöydälle aamupalan tekoa varten ja siirtää sitten takaisin jääkaappiin. Kaikki tarpeellinen helposti saatavilla ja järjestyksessä.




Kaappien siivoaminen jatkuu tästä vaiheittain ja päämääränä on saada kaapit siivottua ennen seuraavaa Siivouspäivän kirppistapahtumaa 31.8  Josko sitä vihdoin pääsisi ulos myymään omia aarteitaan :)  Mites muilla? Onko hyviä vinkkejä tavaroiden karsimiseen ja järjestelyyn?
Kivaa viikonalkua kaikille täällä piipahtaville!



14 kommenttia:

  1. Kuule meillä on sama homma meneillään. Olemme aloittaneet tämän muutama viikko sitten, kamaa lähti kiertoon todella paljon. Ostaa pitää jotain mutta yritämme vähentää myös turhia ostoksia. Valokuvat kävin lävitse ja annoin pois kuuden albumin verran, niille kenelle niistä olisi iloa. Jotain toki jätimme. Mattoja annoin myös pois todella paljon. Astia hullu myös minä olen mutta poistin ne kaikki mitä en ole käyttänyt. Ja vielä täytyy harventaa. Vaatteista on vaikea myös minun luopua mutta jotain sentään. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muilla samanlaista puuhaa. Kovaa on tämä karsiminen ja pähkäily mitä säästää. Kivaa keskiviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Itse siivoan koko talon kaapit aika ajoin. Kaappi päivässä on hyvä tahti ja joka kerta innostun siivoamaan useamman kaapin. Mutta se on lohdullista, kun ei ole pakko kuin se yksi. Mitään lahjaksi saatua en aio hävittää. On tosi puhdistavaa itselleni päästä eroon tavarasta.

    VastaaPoista
  3. Vähän samoilla linjoilla täälläkin. Tosin vasta piirongi laatikot putsattu ja jessus,kuinka paljon silkkaa roskaa on laatikoissa lojunut.
    Tarmoa jatkoon!

    VastaaPoista
  4. Tavaraa kertyy minullekin ja olen sellainen vanhan vaatteen säilyttäjä tyyliin, kun ovat niin hyvää materiaalia ja jos vielä laihdun tai jos tulee tuunattua, huoh. Miehillä on paljon helpompaa, kun on parit kesähousut ja muutama pikee- ja t-paita. Heille on ihan sama mitä väriä ovat, no ei punaista kylläkään. Meillä naisilla vaatteiden olisi soinnuttava sävysävyyn.
    Onnittelut sinulle KonMarin onnistumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä täällä riittää työnsarkaa! Miehillä tosiaan on helpompaa näiden vaatteiden kanssa :)

      Poista
  5. Sama juttu täällä, kankaita kertyy ihan liikaa ja olenkin nyt päättänyt käyttää entisiä pois aktiivisesti.. Tavarasta eroon pääsy on ihanan vapauttavaa. Tsemppiä siivoukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt ollut muutama päivä siivouksessa taukoa. Viikonloppuna raivaus kuitenkin jatkuu!

      Poista
  6. Tuota maritusta munkin pitäis harrastaa. Sain kolme uutta puseroa kaveriltani, silloin vein kolme puseroa kaapistani kirppikselle.
    Toi jääkaapissa oleva loora on tosi kätevä, saa kerralla nostettua aamiaistarvikkeet pöytään. Kyllä on ihana katsella siistiä kaappia ja hieno järjestys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin hyvä systeemi jos luopuu jostain samalla kun kantaa kotiin uutta!

      Poista
  7. On hauska seurata, kuinka ihmiset onnistuvat näissä tavaran vähennyspuuhissa. Jokin heikkous mahtuu mukaan kai aina. Minullakin on mm. kankaita, mutta myös paljon muuta. Kaikkea, josta voi vielä tehdä jotain. Ne "kaikki" odottavat sitä oikeaa hetkeä.

    Sinä sait tehokkaasti siisteyttä ja järjestystä aikaan. Pitäisi tuohon ryhtyä nyt itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeinta minulle onkin luopua turhista käsityötarpeista!

      Poista