sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Viikonlopun kuulumisia

Viikonloppuna ollaan kierrelty lähiympäristön kesätapahtumissa ja vietetty aikaa ihanan leppoisissa tunnelmissa. Lauantaina ajeltiin lähikylän kirppistapahtumaan ja siltä reissulta kotiutuikin uuteen huussiin tämä koristeämpäri. Tähän puolikkaaseen mahtuu hyvin varavessapaperi ja muutakin tarpeellista.



Tänään lähdettiin ajelemaan Maaningalle ja sillä perinteisille Ahkiolahden kanavamarkkinoille






Eipä tarvinnut tuoltakaan tyhjin käsin poistua, vaikka mieheni kyllä ihmetteli näitä ostoksiani. Ulkohuussiin tarvittiin kuitenkin rikkalapio ja vanhaan kahvipurkkiin laitan kukkia koristeeksi. Nämä muutaman euron ostokset kelpaavat kyllä kunhan ne vain pestään ensin!



Ilmat ovat edelleenkin melko ankeat, joten päätin eilen loihtia kesäkodin verannalle hieman Italialaisen tavernan tunnelmaa!



Pizzat paistettiin pizzakivellä grillissä ja herkut nautittiin kynttilöiden ja hyvän musiikin tuodessa tunnelmaa.



Loppuun muutama kuva metsästä, jossa on aina yhtä ihanaa oli ilma mikä hyvänsä. Upeita sieniä oli ilmestynyt metsätien varteen, kuin pieniä taideteoksia!





Kiva kun poikkesit blogissani. Mukavaa iltaa ja tulevaa viikkoa juuri sinulle!


10 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä!
    Ja tuo pizza näyttää niin herkulliselta!😋
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grillipizzat aina takuuvarmasti hyviä.

      Poista
  2. Ihanaa tunnelmaa kynttilöineen <3
    Katselin juuri, että viileitä öitä näyttää vielä olevan ensi viikollakin. Mutta onpahan sitten aitassa oikein raikasta nukkua Ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näille ilmoille ei nyt voi mitään.

      Poista
  3. Kivat löydöt! Hauskasti sopii huussin sisustukseen.
    Leppoisaa jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Oioi, noita pizzatunnelmia - noin sitä vaan itse voi luoda sadepäiviin kivoja hetkiä<3
    Samanlaisia kahvipurkkeja ihailin viime kirpparireissulla ja tuo sinkkiämpäri oli myös kiva löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pidä vajota murheeseen ilmojen vuoksi kun niille ei voi mitään. Kiva pizzailta vietettiin, oltiin kuin ulkomailla :)

      Poista
  5. Miehet ymmärtää huonosti ostoksia...Pizza näyttää herkulliselta, vieläkään en ole pizzakiveä kokeillut, no vielä on kesää jäljellä!

    VastaaPoista
  6. Herku näköistä pizzaa kyllä ja hienon sienen olet bongnnut.

    VastaaPoista