maanantai 1. heinäkuuta 2019

Kesäpäivä Iisalmessa

Ainakin kerran kesässä suunnataan kesäkodilta Iisalmeen ja kaatopaikalle. Olemme järjestelmällisesti siivonneet täällä vanhoja aittarennuksia ja kuljettaneet useita kuormia lajittelun kautta pois. Samalla reissulla sitten kahvitellaan torilla ja kierretään katselemassa kesänähtävyyksiä.






Koivukujabiennaali oli avattu juuri parahiksi ja kävellen kierrettiin ihailemassa upeita taideteoksia. Koivukujabiennaali "Laulava luonto" järjestetään Iisalmen keskustassa Euroopan pisimmällä koivukujalla. Näyttelyyn pääsee tutustumaan 31.7.2019 saakka.




Tässä muutamia makupaloja meidän kierrokselta.



Miina Äkkijyrkältä oli esillä kaksi upeaa teosta.




Kerttu Horilan Jänisnaiset.





Essi Korvan upeat työt puhuttelivat minua eniten. Ehkä jonkun mielestä nämä voivat olla vähän pelottaviakin.








Tapani Kokon Kummitustalo.





Jos näillä kulmilla liikutte, kannattaa ehdottomasti kiertää koivukujalla ihailemassa taidetta!




Ja aina reissuilla täytyy katsastaa paikalliset kirpparit. Nyt kävin kahdella ja toiselta kirppikseltä  löysinkin pienen tuliaisen kesäkodille. Tämä vanha hellyttävä kipsiveistos maksoi kaksi euroa. Patsaassa lukee " Kan du inte tala"  Joten taitaa  olla ruotsalaista alkuperää.



Viikolle on luvattu vaihtelevia säitä. Ilmoille kun ei voi mitään, niin ei harmitella niitä, vaan nautitaan kiireettömistä päivistä!

14 kommenttia:

  1. Olipa kiva reissu teillä. toi siivous on kannattavaa, meillä se on jäänyt, nyt vasta viimeisen puolen vuoden aikana suursiivottu/hävitetty.
    Mahtavia "patsaita".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on näppärää viedä tuonne rompetta. Kaikki lajitellaan nykyisin tarkasti ja hyvä niin. Vanhassa talossa riittää tavaraa ihan liiaksikin.

      Poista
  2. Onpas hienoja kuvia ja teoksia..ehkä jotkut on tosiaan vähän pelottaviakin, siinä osa kiehtouvuutta ehkä onkin...sitä jää jotenkin tuijottamaan vaan takkuisen tukan takaa paistavia silmiä. Välillä on oikein hyvä käydä tavaroita läpi ja laittaa kiertoon sellaiset mitä ei tarvitse. Mukavaa alkanutta heinäkuuta😍🌺🍓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa takkutukissa oli kyllä todella jotain mystistä. Hienoja taideteoksia.

      Poista
  3. Wau, mitä upeita teoksia!
    Nuo patsaat kyllä puhuttelevat...
    Kivaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen näyttely kyllä kuvista päätellen

    VastaaPoista
  5. Upeita juttuja koivukujalla! Tästä kipsiveistoksesta tulee mieleen mummuni naisfiguuri, jonka hän oli spreijannut kullalla, saadakseen siitä kauniimman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän hiukan kultaa kaunistaa veistosta kummasti 😊

      Poista
  6. Essi Korvan työt näyttävät ihan metsäläisiltä, menninkäisten maasta metsien syvyyksistä tulleilta. Kauniita!

    VastaaPoista
  7. Sortteeraaminen on ihan ok hommaa, kun niihin reissuihin yhdistää jotain muuta kivaa, niinkuin juuri te! Joo, säät nyt ovat mitä ovat, mutta olen ottanut saman asenteen: näillä mennään. Viime kesän hiki on vielä tuoreessa muistissa, kun oli aika raskasta hommaa muutenkin tehtävänä, joten emme valita kylmyydestä, jonka tuuli on tänä kesänä tuonut :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä se kaatiskierros on paljon mukavampi kun samaan reissuun liittää kulttuurikierrosen.

      Poista