lauantai 29. kesäkuuta 2019

Helppo ruokavinkki viikonlopulle

Piti jo viikolla vinkata teille meidän uudesta herkkuruoasta. No, tässä tulee ohje helppoihin ja maukkaisiin härkis tortilloihin! Tein näitä ensimmäisen kerran juhannuksena ja sain nuorisoltakin pelkkää kiitosta.



Tarvitset:
Tortillalettuja
Tex mex härkistä
tomaattia
paprikaa
sipulia
Santa Maria Taco sausea
juustoraastetta



Kuullota pannulla silputtu sipuli, tomaatit ja pilkottu paprika, sekä härkis. Levitä tortillaletulle ensin taco kastiketta ja sen päälle kuullotetut täyteaineet, lopuksi juustoraaste. Taittele lettu rullaksi ja lämmitä uunissa 200 asteessa n. 5-10 minuuttia. Nauti ranskankerman ja salaatin kera!






Kesäloma alkoi ja sitä vietetään nyt täällä kesäkodilla. Tänään istutin oven pieleen kesäkukkia. Ihailun kohteena ovat myös parahiksi aukeavat Pionin nuput! Ihmettelen kyllä, mitä on tapahtunut vaaleanpunaisille Pioneille, sillä puskassa on vain yksi nuppu :( No, onneksi valkoisessa on nuppuja sitäkin enemmän! 






Mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Kesän maut talteen

Tänään päätin ottaa äidin hyvät opit käyttöön ja säilöä kasvimaalta kesän makuja talteen. Yrttilaatikko kukoistaa ja sieltä saksin yrttejä reilusti nyt pakkaseen. Usein yrtit kasvavat kuin salaa liiankin isoiksi ja menettävät parhaimmat makunsa. Äiti on jo vuosia pakastanut lasipurkkeihin niin persiljaa, tilliä, kuin ruohosipuliakin, minä päätin nyt tehdä samoin.




Tarvitaan siis tyhjä pieniä lasipurkkeja. Pilttipurkit ovat parhaita tähän hommaan, mutta muutkin pienet purkit käy. Sitten vaan täytetään purkki silputuilla yrteillä piripintaan ja laitetaan pakkaseen.




Jäätyneestä purkista rapsutellaan teelusikalla yrttejä sitten ruokiin sen verran kun tarvitsee ja loput takaisin pakastimeen. Näppäräää sanon minä!



Seuraavaksi taitaa päästä säilömään mansikoita! Ihanaa viikonjatkoa kaikille :)


sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Juhnnusmekko ja ihana juhannus

Huh heijaa, juhannus meni jo! Tarkoitus oli postata juhannusmekosta jo ennen juhannusta, mutta toisin kävi :) No, parempi myöhään, kuin milloinkaan.




Ommel- festareilta ostettu Nuppu Printin Sydäntalvi trikoo muuttui kesäiseksi mekoksi. Kaava löytyi Nuppu Print Companyn Nuppunen- kaavakirjasta. Peipponen mekko oli juuri sopivan helppo toteutettavaksi kaiken kiireen keskellä.




Kesäkodilla, maalaismaisemissa saatiin napattua myös muutama asukuva!



Juhannusta vietettiin kesäkodilla oman perheen voimin, vahvistettuna jälkikasvun avopuolisoilla. Ohjelmassa oli  leikkimieliset kesäolympialaiset, herkuttelua, saunomista  ja mukavaa leppoisaa yhdessäoloa.












Mieltä lämmittää kovin se, että nuoriso viihtyy maalla meidän seurassa näin keskikesää juhlistaen.




Ilmat olivat melko vaihtelevia helteestä viileisiin tuuliin ja ukonilmaan. Sadetta saatiin sopivasti ja aurinko helli suurimman osan ajasta.




Viikko vielä töitä ja sitten saisi lipua kesälomalle! Toivottavasti sinunkin juhannus on sujunut mukavissa merkeissä.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Vaasan kukkaloistoa ja vähän muutakin

Piipahdetaan hetkiseksi vielä lomatunnelmiin Vaasaan, vaikka lomalta jo kotiuduttu muutama päivä sitten. Aina kotipuolessa lomaillessa kävelen pitkiä lenkkejä ranna tuntumassa ja kaupungillakin. Vaasassa panostetaan kauniisiin kukkaistutuksiin ja niitä lähdin yhdellä lenkilläni ihailemaan.






Osa istutusalueista oli vielä työn alla ja osassa kukki viimeisiään kevään tulppaanit. Upea aurinkoinen sää ja kaunista katseltavaa, mikäs sen parempi!







Kotiin palatessa oli ihana huomata, että oma takapihakin tuntuu kukoistavan. Mansikat pukkaavat marjoja syötäväksi. Tomaatissa jo paljon punertavaa näkyviss. Yrtitikin tuntuvat  nauttivan lämmöstä ja auringosta.






Mansikoiden suojaksi virittelin vanhoista cd-levyistä ja foliosta linnunpelättimiä. En halua jakaa yhtään marjaa Rastaiden kanssa, vaan popsia kypsät marjat omaan suuhuni!









Loman ensimmäinen pätkä loppuu tänään ja huomenna paluu arkeen ja  töihin! Kivaa sunnuntaita ja tulevaa viikonalkua kaikille.


maanantai 10. kesäkuuta 2019

Pikavisiitti ommelfestareille ja sitten lomalle!

Viimeiseen asti harmittelin sitä, etten tänäkään vuonna ennätä käymään Espoossa Ommel-festareilla. Sunnuntaina iltapäivällä sattui kuitenkin niin, että aikaa pikavisiitille löytyi!



Olipa tarjolla toinen toistaan ihanampia kankaita ja muutamia niistä päätyi omaankin ostoskoriin. Harmitti pikainen pyrähdys, koska olisi ollut todella mielenkiintoista jäädä ihastelemaan uusia ompelukoneita ja niihin saatavia apuvälineitä.




Espoon tilkkukillan pisteessä myös pyörähdin. Siellä olisi päässyt aplikoimaan valmiiksi stassattuja kangaskuvioita farkkukankaalle. Seinällä olikin esillä hienoja töitä!



Ensi vuonna lähden tuonne kyllä ajan kanssa koko päiväksi. Täytyy merkitä  festaripäivät kalenteriin, niin ei tule hamstrattua muuta ohjelmaa samoille päiville :) Tässä vielä ostokseni, trikoita, ompelumerkkejä, alusvaatekuminauhaa, teflonpaininjalka ja neuloja!




Maanantai aamuna hyppäsin junaan ja matkasin Vaasaan vanhempiani moikkaamaan. Vaikka helteet ovatkin hellittäneet, täällä paistaa ihanasti aurinko.






Iltapäivällä tehtiinkin äidin kanssa kävelylenkki rantaan, rakkaisiin merimaisemiin. Seuraavat päivät lomailenkin nyt täällä.





Mukavaa viikonalkua kaikille!

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Raparperimuffinit

Helteistä päivää ollaan hikoiltu taloyhtiön pihatalkoissa. Leivoin talkoisiin raparperimuffineja ja niistä tuli niin herkullisia, että jaan ohjeen tännekin.



Tarvitset;
1 1/2 dl sokeria
100 gr margariinia
2 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl kermaviiliä
muutama varsi raparperia pilkottuna



Vatkaa pehmeä margariinia ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen välillä voimakkaasti vatkaten. Siivilöi seokseen jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lisää lopuksi vatkaten mukaan kermaviili. Lusikoi taikinaa suuriin muffinivuokiin ja lado päälle raparperiviipaleita. Paista uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia. Muffinit ovat kypsiä, kun saavat kullanruskean pinnan. Jäähtyneet muffinit voi koristella tomusokerilla ja vaikka mansikoilla! Parhaimmillaan  nämä ovat jääkaappikylminä!



Supersuloista hellepäivän iltaa sinne ruudun toisellekin puolelle!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Parvekkeen kesäkohennus

Venyipä parvekkeen laitto pitkälle. No, osasyy tähän oli tavarapaljous, joka pojan muuton vuoksi päätyi meille hetkeksi väliaikaissäilöön :) Nyt on poika muutanut omaan kotiin ja ylimääräiset tavaratkin parvekkeelta kadonneet. Ihana oli laittaa lasitettu parveke nyt kesäkuntoon.





Lasitetulle parvekkeelle paistaa aurinko miltei koko päivän, joten keskipäivällä täällä harvemmin ollaan. Aamu- ja iltakahvit kuitenkin on kiva parvekkeen suojassa nauttia. Valitsin parvekkeen koristeeksi hyvin kuumuutta kestäviä kasveja. Koristeheinät ja kivikkokasvit varmasti menestyvät täällä.




Kaapista kaivoin muutakin rekvisiittaa, näillä mennään tämä kesä. Nyt nautin hellepäivän illasta täällä metsäradiota kuunnellen ja ehkä myös kirjaa lukien.






Uuvuttavista hellepäivistä en niin välittäisi, kun töissä pitää jaksaa vielä käydä, mutta näistä lämpöisen lemppeistä illoista nautin! Mukavaa illanjatkoa kaikille!