tiistai 2. huhtikuuta 2019

Kevään edistymistä ja uusi kirjastokassi

Ihana kesäaika! Niin nautin näistä valoisista illoista. Jos minulta kysytään, voisi kesäaika jäädä pysyväksi ja kellojen siirtely loppua tähän. Viime päivinä ollaan myös saatu nauttia aurinkoisista päivistä. Töiden jälkeen olenkin reippaillut ulkona luonnosssa tehden havaintoja kevään etenemisestä.



Vuosien varrella on löytynyt ne vakiopaikat, joista löytyvät nämä kevään hennot  ensikukkiat. Sää on ollut vielä melko viileää, mutta toiveikkaana kävelin eilen tuttuun metsään. Sieltä sitten löytyikin jo muutama hento kukkanen. Näiden löytäminen on aina yhtä ihanaa!



Instagramista tarkistin ja viime vuonna ensimmäisen Sinivuokon löysin 12.4! Tänään lenkkeillessä sitten oli aika kohdata ensimmäiset Leskenlehdet. Nämä keltaiset pienet kukkijat ilahduttavat ihan yhtä paljon, kuin eiliset Sinivuokot!



Vanhojen farkkujen tuhoamistakin täällä on jatkettu ja itselle valmistui tilkkutyönä pieni kirjastokassiksi nimetty ompelus.





Toiselle puolelle kassia farkkutasku ja sisälle myös. Sinne voi sitten sujauttaa vaikka kirjastokortin talteen. Huomenna taidankin lähteä kirjastoon lainaamaan muutaman puutarhakirjan.

Ihanaa viikonjatkoa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Ihana kirjastokassi. :) Sinivuokot ja leskenlehdet ilahduttavat joka kerta. Itse ilahduin tänään lenkille lähtiessäni, kun meidänkin kerrostalon pihalla olivat alkaneet kukkia ekat krookukset. Sisäpihalla onkin sitten vielä valtavat lumikasat, kun se jää suurimmaksi osaksi päivää varjoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aika vuodesta on vaan niin ihana. Luontoo herää ja joka päivä huomaa merkkejä kevään etenemisestä.

      Poista
  2. Kyllä on hyvännäköinen kirjastokassi!
    Ihan niinkuin sekin, jonka posti minulle toi. Kiitos vielä.🤗
    Keväisiä lukuhetkiä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, nyt löytyi kevään kukkaset! Miun pitää malttaa torstaihin sinivuokkojen kanssa, kun olen päivän kotona. Siihen saakka kotiudun töistä niin myöhään, että vuokot ovat sulkeutuneet jo unten maille. Mutta tänäänkin rastaiden ja muiden lintujen iltakonsertti sai hyvälle tuulelle, kun kävelin pysäkiltä kotiin.
    Kaunis tuo kirjastokassi.

    VastaaPoista
  4. Aina nuo kevään ensi kukat jaksaa ilahduttaa. Itse en ole vielä nähnyt.
    Hieno kassi kirjoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vapaapäivinä hyvä tilaisuus luontobongauksille!

      Poista
  5. Kyllä kevään ensimmäiset kukat ilahduttaa joka kerta! Näppärän kokoinen kassi ja kivasti eri farkun sävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä farkkukasseja onkin mukava surautella!

      Poista
  6. Nuo farkkukassit ovat niin kivoja :)
    Kevään ensimerkit ovat aina ihania, täytyy minunkin alkaa tutkailemaan niitä vakavammin ennenkuin siitepölykausi iskee voimalla päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään näkyi jo paljon vuokkoja ja leskenlehtiä!

      Poista
  7. Ihana farkkukassi! Taskut ovat hyvät. Ja kevään ekat kukat on vuodesta toiseen yhtä ihania.

    VastaaPoista