perjantai 1. maaliskuuta 2019

Lomanodotusta ja hyvää ruokaa

Jee, talviloma alkoi just nyt! Lomasuunnitelmissa on pieni pyrähdys kaupunkilomalle ja sitä varten teinkin farkuista vielä pienen olkalaukun, johon mahtuu kannettavaksi passi, matkaopas, kukkaro ja kännykkä.



Tähän kassiin pohjan ompelin nahasta. Vähän työläämpää kyllä oli tuota nahkaa ommella, mutta onnistuin kuitenkin.




Poika on kotoillut tämän viikon hiitolomalla täällä meillä ja kiva oli tänään tulla töistä kotiin, kun ruoka odotti valmiina.



Poika vietti viime vuoden USA;ssa ja sieltä mukaan tarttui tämä herkullinen Quesadilla resepti. Googlatessa netistä löytyy toki montakin ohjetta, mutta tässä tämä meidän!



Tarvitset tortillalettuja, maustettuja broilerisuikaleita, juustoraastetta ja Tex mex salsaa. Tortillalettu laitetaan kuumalla rasvatulle pannulle ja puolikkaalle levitetään broileria ja juustoraastetta. Taitetaan lettu pannnulla puoliksi ja paistetaan kummaltakin puolelta. Valmis lämmin puolikas leikataan kolmeen osaan kolmioiksi ja tarjoillaan salsan kanssa.




Herkullista, helppoa ja hyvää! Kannattaa ehdottomasti koikeilla. Täytteitähän voi keksiä oman maun mukaan. Mutta nyt mukavaa viikonloppua kaikille!


13 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliselta. Ja pussukka on varmasti kätevä reissussa, kun on vahva pohjakin. Vähän hihitytti, kun mietin, miten sen matkaoppaan saa sinne pussukkaan mahtumaan, mutta ymmärsin kyllä, että paperisen version kanssa ei liene ongelmia! ;) Ihanaa ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan tuo kirjanen kassiin sujahtaa :)

      Poista
  2. Täytyypä kokeilla tuota herkkuruokaa...
    Mukavaa lomaa. Käykäähän kylpylässä rentoutumassa...

    VastaaPoista
  3. Oikein ihanaa lomaa sinulle!
    Mielenkiintoinen tuo ruoka, täytynee kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Upeaa lomamatkaa! Toivottavasti määränpäässä on jo keväisen ihanaa. Tänne ennusteissa pakkasta ja lunta Ü

    VastaaPoista
  5. Suloinen uusi laukku :) Kivaa reissu sinulle! Budapest on mukava kaupunki ja kahvilat siellä ovat ihania. Suosittelen piipahtamaan myös jossain kylpylässä.

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanaa ja nautinnollista lomaa sinulle.

    VastaaPoista
  7. Näppärä pikkulaukku! Superhieno vuorikin vielä. Ihanaa matkaa ja koko lomaa!

    VastaaPoista
  8. Mukavaa reissua! Näppärä laukku pääsee heti testiin.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa reissua ja niin näpsäkkä reissupussukka!

    VastaaPoista
  10. Quesadillaksia on joskus paisteltu täälläkin, mutta emme vain ole leikanneet niitä paloiksi, vaan vaan taittaneet vain puoliksi. Noita paloja olisikin kiva ottaa vaikka retkievääksi ja näyttävät muutenkin näpsäkämmiltä syödä.
    Ihanaa reissua teille♥

    VastaaPoista
  11. Herkullisen näköisiä herkkuja olet taikonut.

    VastaaPoista
  12. Kiva pussukka ja hyvää lomaa. Kiitos myös kivasta ruoka vinkistä.

    VastaaPoista