maanantai 25. helmikuuta 2019

Vanhoista farkuista jotain uutta

Tytär kiikutti minulle viime syksynä ison Ikean kassillisen vanhoja farkkuja! Farkut ovat majailleet kassissa ompeluhuoneen kaapissa tovin ja kun minulle muutama viikko sitten tarjottiin lisää farkkuja ompelumateriaaliksi oli jo pakko kieltäytyä. Oli korkea aika aloittaa työstämään näitä lahjoitusmateriaaleja hyötykäyttöön!



Käytetyistä, jo rikki kuluneista housuista saa loihdittua vielä vaikka mitä kivaa. Kesäkodille on ollut hakusessa eteiseen säilytintä, jonne voisi laittaa talteen niin kännykänlaturit kuin itse puhelimetkin. Ensimmäinen ompelukseni matkaakin kesällä sitten näihin toimiin kesäkodillemme.




Ikikukat koristavat farkkutasku lokerikkoa. Nämä kukat eivät  ihan heti kuihdu :)



Lisäksi saksin suikaleita erivärisistä farkunlahkeista isoon kauppakassiin. Kauppakasseja ei voi koskaan omistaa liikaa!



Kassin toiselle puolelle ompelin yhden taskun ja toiselle puolelle leikkelin sikasak-kuvion. Kassin vuoritin kaapista löytyneellä Unikko- kankaalla, joka aikoinaan on palvellut verhokappana.






Vihoviimeisenä juttuna askartelin vielä vanhasta peltipurkista karkkipurkin karkkipäivien herkuille!




No, seuraava karkkipäivä onkin vasta viikonloppuna. Tähän peltirasiaan mahtuu maltillinen määrä herkkuja. Mukavaa viikonalkua kaikille. Luvassa aurinkoisia ja keväisiä päiviä, kelpaa kyllä!

19 kommenttia:

  1. Minäkin olen tehnyt paljon kaikkea farkuista. Tosin eivät ne noin hienoja ole,mutta asiansa ajavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkku on kiva materiaali ompeluksien tekoon.

      Poista
  2. Wau!
    Tosi hienoja!
    Lokerikko juttu on tosi kiva!

    VastaaPoista
  3. Ensimmäinen on ollut minullakin ajatuksena jo vuosia en ole saanut sitä tehtyä ,mutta ehkä joskus. Kassi on myös upea.

    VastaaPoista
  4. Kivoja farkkujen jatkokäyttöideoita! Varsinkin tuo kassi on tosi hieno:)

    VastaaPoista
  5. Voi, miten kivoja farkkujuttuja!
    Hienoa kierrätystä!
    Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Voi vitsit miten kivoja! Kierrätys tosiaan kunniaan :)

    VastaaPoista
  7. Mahtavia käsitöitä jälleen! Ja niin kivoja kierrätysideoita!

    VastaaPoista
  8. Onpa farkut muuntuneet moneen muotoon, ihania kaikki! Mullakin on kaapissa aikamoinen kasa odottamassa tuunaamista. Aika ja inspis vaan on puuttunut.

    VastaaPoista
  9. Kivoja käyttömahdollisuuksia kestävälle farkulle. Noita farkkuja keräilen itsekin ja kokeiluja riittää. Koristeita voit tikata vapaa ompeleella, ja leikata palat vasta sitten, helpompaa, kun kangasta ei tarvitse käännellä. Taskut leikkaa kunnon saumavaralla seuraavaan työhön, koristetikkaa kiinni vaikka kassin kylkeen jättäen yläsauman auki, saat kaksi taskua samalla vaivalla, ilman ratkomisia. Työn iloa. Irmeli

    VastaaPoista
  10. Kätevä lokerikko kesäkotiin. Minun farkkulokerikko on kaupunkikodin eteisessä ja toimii oikein hyvin. Nuo kukkaset ovat ihanat! Ja kauppakassi on aina tarpeellinen.

    VastaaPoista
  11. Seinälokerikko on erityisen kiva. Vaatehuoneeseen olisi tarvis tuollaiselle.

    VastaaPoista