sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Mehevät runebergintortut

Runebergin päivä lähestyy mutta vielä ehtii leipoa näitä helppoja ja meheviä torttuja kahvipöytään! Olen vuosien varrella kokeillut monia ohjeita, mutta täytyy sanoa, että yksi ohje on ylitse muiden.



Tämä ohje on julkaistu vuonna 2002 Pirkan paras leivontakirjassa. Olen ohjeen jakanut joitain vuosia sitten täällä blogissakin, mutta laitan sen tänne nyt uudestaa!


Torttuihin tarvitset;
200g margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kardemummaa
2 dl piparkakkumurua
2 dl jauhettua mantelia
3/4 dl kevytkermaa
(muutama tippa karvasmanteliöljyä, tätä ei kirjan ohjeessa ole, mutta itse lisään makua antamaan)
Paistonkestävää vadelmahilloa







Lisäksi paistettujen torttujen pinnalle vadelmahilloa ja tomusokerista ja sitruunamehusta tehtyä kuorrutetta.

Työ aloitetaan piparkakkujen ja manteleiden jauhamisella hienoksi jauheeksi. Yhdistä myös valmiiksi vehnäjauhot, leivinjauhot sekä kardemumma. Vatkaa toisessa kulhossa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi ja lisää vaahtoon munat yksi kerrallaan hyvin sekoittaen.
Lisää vaahtoon jauhoseos sekä keksi- ja mantelijauheet. Lisää lopuksi kerma ja muutama tippa karvasmanteliöljyä. Sekoita lopuksi hyvin!
Varsinaisessa ohjeessa taikina annostellaan 1/2 dl metallivuokiin, mutta itse olen suosinut isoja, jämäkämpiä kuppikakkuvuokia jotka täytän taikinasta puolilleen. Paina jauhotetulla sormella kolo taikinan keskelle ja lisää siihen paiston kestävää vadelmahilloa. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 min. Torttujen pinta saa kauniin ruskean sävyn kun ovat kypsiä. (Varsinaisessa ohjeessa kypsät tortut kostutetaan arrakkipunssilla. Tätä vaihetta en ole koskaan tehnyt.)
Lisää hieman jäähtyneiden torttujen pinnalle vielä lisää vadelmahilloa ja tee pikeeri tomusokerista ja sitruunamehusta.
Tortut ovat parhaimmillaan seuraavan päivänä mutta maistuvat myös tuoreeltaan herkullisilta!



Ulkona pyryttää! Minä kaivaudun sohvan uumeniin nauttimaan leppoisasta vapaapäivästä :)
Ilosta talvipäivää myös sinullle!

20 kommenttia:

  1. Ai, että kun alkoikin tekemään mieli runebergejä. Toivottavasti ehdin kokeilemaan reseptiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on helppo ohje ja takuuvarmasti onnistuu.

      Poista
  2. Ihania herkullisen näköisiä torttuja ja mitkä lautaset . Kiitos sinulle tästä ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kerännyt useita vuosia Arabian vanhaa Fasaani sarjaa ja kauniita lautasia ja vateja onkin kaappiin kertynyt ihan kiitettävästi :) Ihan käytössä nämä ovat meillä spesiaali hetkissä.

      Poista
  3. Herkullisen näköisiä! Itsekin olen muutaman kerran tehnyt.
    Meillä sataa vettä...
    Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesisateeksi muuttui meilläkin hetkeksi, mutta nyt tulee taas lunta!

      Poista
  4. Tänään onkin fiksuinta pysytellä sisällä. Vesisadetta ja märkä lumi tallautuu liukkaaksi. Askartelin naapurin kanssa kerhohuoneella pyykkäyksen lomassa. Kiva oli pitkästä aikaa näperrellä, jospa tästä innostuisi taas korttejakin tekemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korttien teko hyvässä seurassa onkin mukavaa puuhaa!

      Poista
  5. Piparkakkumurut antavat varnasti mukavan maun torttuihin<3 Kuppikakkuvuoat ovat myös hyvä idea. Leppoisaa iltaa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikinaan voi laittaa piparimurun sijaan myös korppujauhoja, mutta piparista tulee torttuihin mahtava maku.

      Poista
  6. No nyt on sopiva keli kaivautua yhä syvemmälle sohvan uumeniin ;). Ja perhe taatusti kiittää, jos on noin mahtavan herkullisia leipomuksia tarjolla! En ole ikinä itse tehnyt runebergin torttuja, vaikka ne ovat itse asiassa lempileivoksiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tortut leivoin jo eilen ja hyvä niin. Tänään jonkin sortin flunssa yrittää saada otetta, joten päivä mennyt levätessä. Kannattaa leipoa torttuja tällä helpolla ohjeella.

      Poista
  7. Näyttävät niin herkullisilta! Tänään pitää leipaista muutamat tortut, että on sitten iltaruoan kanssa jälkiruoka. ;)

    VastaaPoista
  8. Näyttävät niiin herkullisilta, nam. Meillä syötiin tänään kaupan torttuja, eräs täällä on ollut kovinkin laiskana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ostaa tortut kaupasta niitä ei tule syöytyä kuin se yksi. Näitä nautittu nyt ihan liiankin kanssa.

      Poista
  9. Kivan kokoinen leivonnainen. Tämä sopisi minulle, kun en erikoisemmin välitä siitä punssista.

    VastaaPoista
  10. Karvasmantelia se äitikin aina runeihin laittoi ja leipoi juurikin noihin muffinivuokiin. Itse olen muutaman kerran saanut tehtyä mutta kun lapset eivät niitä syö niin täytyy tyytyä siskon kanssa kahvilan antimiin :) (Itse tykkään siitä punssista..)

    VastaaPoista
  11. Mukavia helmikuun päiviä sinulle 💚💚

    VastaaPoista