sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Nuken uudet vaatteet

Tyttären kanssa ommeltiin lauantaina nukenvaatteita joulupukinkonttiin. Pienten nukenvaatteiden ompelusta innostuneena jatkoin puuhaa vielä tänään omien tilkkujeni parissa. Jo kesällä töistä mukaan lähttenyt alaston nukkevauva sai vihdoin vaatteita ja pääsee  huomenna takaisin leikkivien lasten pariin.



Olen jo vuosia sitten hankkinut Tammen kirjan ; Nuken omat vaatteet, jossa on paljon kivoja kaavoja nukkevauvoille. Kirjasta nappasin puseron ja housujen kaavat. Puseroa pidensin hiukan, että nukke sai päälleen tunikamaiset mekkoset.



Vaatteet tuntuvat tässä ompelimossa vaan pienenevän ja pienenevän. No, saapahan hyötykäytettyä ne kaikista pienimmätkin tilkut!




Ompeluhommien lisäksi kävin ensimmäisissä joulumyyjäisissä ja kotiin sieltä lähtikin kaikenlaista kivaa! Juureen leivottu pieni ruisleipä oli todella herkullista!





Pikkuhiljaa joulumieli alkaa vallata minutkin. Kotia aion tänäkin vuonna koristella todella maltillisesti. Vain muutama joulukoriste riittää tuomaan sen oikean joulutunnelman!



Mukavaa illanjatkoa ja tulevaa viikonalkua kaikille!

16 kommenttia:

  1. Ihania nuken vaatteita!
    Joulumyyjäiset on niin kivoja ja sieltä saa mukavasti joulumieltä.
    Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulumyyjäiset ovat ihania. Onneksi ennättää vielä käydä monissa!

      Poista
  2. Hienoja nuken vaatteita. 💓 Anoppini on myös aivan superompelija (minä en ole). Lapsillani on ihanista kuoseista tehtyjä vaatteita anoppini ansiosta. Hän myös on tehnyt samisteluvaatteita 2-vuotiaan nukeillle ja hän teki myös päiväkodin nukeille vaatteita. Kyllä oli lapsilla juhlaa uusien vaatteiden kanssa. Hyvä ja tarpeellinen paikka käyttää pienet kangaspalat. Mukavaa uutta alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea nuo samisteluvaatteet! Minua ilahduttaa kyllä kovasti lasten ilo, kun nukke saapuu uusien vaatteiden kera huomenna päiväkotiin :)

      Poista
  3. Suloisia nuo nukenvaatteet. Seuraat pienemmät olisi sitten barbin vaatteet ja sen jälkeen nukkekodin asukkaiden asut. Nukenvaatteiden teko on kivaa, mutta barbien vaatteiden tekeminen on aina ollut nihkeää. Samoilla linjoilla joulukoristeiden kanssa, vähemmällä määrällä pääsee oikein hyvin tunnelmaan. Kynttilät ja tuoksut ovat tärkeät. Huonekuusesta tulee joulukuusen tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ajattelin juuri samaa, onko seuraavat vaatteet barbille kenties :)

      Poista
  4. Ihania nukenvaatteita! Vielä voi mennä pienemmäksi, kun laajennat barbin vaatteisiin :)
    Mukaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Barbeilla vaan niin kapoiset raajat, että vaatteitenkin teko hieman haastavampaa :)

      Poista
  5. Onpa upeita vaatteita. Ihan näen jo lapsen leikkimässä nukella ja riisumassa ja pukemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti pääsivät uudet vaatteet leikkeihin mukaan.

      Poista
  6. Ihana tuo pupunkorvahattu :) Meilläkin ommeltiin ja virkattiin nukenvaatteita kun tyttö oli pieni...nyt onkin ollut yli kymmenen vuoden tauko. Ehkäpä joskus voisi kaivella omia nukkeja esille ja katsastaa heidän vaatetus ;)

    VastaaPoista
  7. Kauniita nuken vaatteita!
    Hyvää marraskuun viimeistä viikkoa!❤️

    VastaaPoista
  8. Herttaisia pikku vaatteita! Hauska on tuo kahvipannunaulakkokin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kahvipannunaulakko pääsee kesäkodin koristeeksi.

      Poista