sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Täydellinen vapaapäivä

Ihmisillä on erilaisia tapoja rentoutua ja kerätä voimia uuteen työviikkoon. Minä rentoudun parhaiten luonnossa ja sinnehän me tänäänkin aamutuimaan suunnattiin.




Olen aina ollut aamuvirkku ja tänäänkin lenkki tehtiin heti aamusta. Aikaisesta ajankohdasta johtuen ei  luonttopoluilla juuri muita kulkijoita näkynyt. Metsässä oli ihana rauha ja lammella taianomainen aamu-usva.




Sellainenkin ihme nähtiin, että mustikka kukkii lokakuussa. Kyllä luonto on mennyt sekaisin tästä lämmöstä. Onneksi uusia lehtiä ja kukkia ei ollut kuin muutamassa mustikanvarvussa.


Täydelliseen vapaapäivään kuuluu usein myös leipomishommia. Tänään teinkin ison taikinan sämpylöitä, sillä teisin tyttären tulevan kylään. Hänen mukaansa lähtikin pussillinen tuoretta leipää.



Loppupäivä onkin mennyt loikoillessa sohvalla lämpimät villasukat jaloissa. Pohdinnassa on aloittaa jotain neuletyötä, en vaan ole keksinyt vielä mitä tekisin?



Millainen on sinut täydellinen vapaapäiväsi? Mukavaa illanjatkoa ja alkavaa viikkoa kaikille :)


15 kommenttia:

  1. Kyllä aamuhetki on kullankallis. Tuollaisissa maisemissa kelpaa kuljeskella ja tuollainen peilityyni vesi, oih. Päivällä sai ulkoilla lehtisateessa.
    Parhaimpia vapaapäviä ovat ne, kun saa jonkin pitkään odottaneen kotihomman tehtyä ja sitten jää vielä aikaa lepäilyyn. Tänään tein kaalilaatikkoa siun ohjeella, ja pitkään haudutettu herkku kyllä kruunasi tämän sunnuntai-illan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan aamuja, enkä voisi kuvitellakaan että nukkuisin puolillepäivin :) Kiva jos reseptini on mieluisa. Pitäisikin tehdä kaalilaatikkoa joku viikonloppu. Se on kyllä niin herkkuruokaa!

      Poista
  2. Ah, metsä on ihan paras paikka rentoutua!! Kävelyä, pientä puuhaa, hyvää ruokaa - siinä minun vapaapäiväni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Luonnossa liikkumisen tärkeys vain tuntuu kasvavan kun ikää tulee lisää.

      Poista
  3. Ihan mahtavaa vapaapäivän viettoa ja akkujen lataamista.
    Reipasta alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä taas huomenna jaksaa pikkuihmisten parissa pakertaa :)

      Poista
  4. Kauniita luontokuvia :) Kyllä minustakin kauniissa luontomaisemissa liikkuminen on yksi parhaista keinoista rentoutua.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Metsä ja luonto ovat parhaita paikkoja rentoutumiseen

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia, kyllä meidän luonto on kaunis oli sitten mikä vuodenaika tahansa. Tuoreet sämpylät ovat niin makoisia, nam.

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia olet aamutuimaan napannut! Leppoisa ja omatahtinen vapaapäivä, jolloin saan kaikessa rauhassa piirtää, ulkoilla ja kotoilla rauhassa - se on parasta. Hiljaisuus hektisyyden vastakohtana on kyllä myös parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun työskentelee varsin meluisassa ympäristössä ja on jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, sitä kummasti kaipaa vapaalla hijaisuutta ja luonnonrauhaa!

      Poista
  8. Niin upeita kuvia - ihan tässä lukijakin rentoutuu:) ♥

    VastaaPoista