lauantai 7. heinäkuuta 2018

Helppo kasvislisuke grilliherkuille

Kesäkodin ruokahuolto on tarkoituksella pidetty helpohkona. Kun talossa on meneillään useampia remppajuttuja, ei keittiöhommissa malta viipyä pitkään. Sain ystävältäni vinkin herkulliseen kasvislisukkeeseen ja sitä onkin valmistettu jo useamman kerran.



Tähän kasvislisukkeeseen tulee reilusti varhaiskaalia, porkkanoita, kesäsipulia ja muita kasviksia oman mieltymyksen mukaan! Kasvissuikaleet kypsennetään joko liedellä wokkipannulla tai grillissä. Meillä käytössä Muurikan laidallinen pannu, jossa paistos syntyy kätevästi.




Kasvikset kypsennetään öljytyllä pannulla, loppuvaiheessa lisätään hieman suolaa ja pippuria. Ai, että on kyllä aina yhtä hyvää! Tänään kasvispaistoksen seurana syötiin paistettuja uusia perunoita ja kananfileitä.



 Herkullisen ruokailun päätteeksi nautittiin myös jälkiruokaa. Helppo jälkkäri syntyy mansikkakiisselistä, kaupan valmiista vaniljavanukkaasta ja tuoreista marjoista!



Kiisselit ovat tämän talovanhuksen perinteisimpiä jälkiruokia. Anopilla oli aina aterian jälkeen tarjolla  herkullista kiisseliä. Kiisseleitä en olekaan tehnyt aikoihin, mutta nyt täällä kesäkodilla innostuin keittämään tuoreista mansikoista myös kiisseliä.

 
 
Leppoisaa viikonloppua kaikille!

10 kommenttia:

  1. Ihanat kesäherkut. Mukavaa kesäpäivää! :)

    VastaaPoista
  2. Nami nami, täytyykin tuota kasvisjuttua kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin hyvää, voisi kyllä syödä myös pelkästään sitä!

      Poista
  3. Tuota kasvislisuketta täytyykin kokeilla - kiitos vinkistä:) Kiisseli on tunnelmaltaan jollain tavalla vanhahtavaa herkkua eli sopii mitä parhaiten vanhaan taloon...eli sopisi hyvin tänne meidänkin vanhaan kesäpaikkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaliherkku on kyllä hyvä, miksi en tätä aiemmin ole oivaltanut. Kiitos ystävän! Kiisseleitä ei tosiaan tule kotona tehtyä, mutta kyllä täällä ne kummasti maistuvat :)

      Poista
  4. Oi, mitä herkkuja!
    Kesän makuja parhaimmillaan!

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkistä tuota täytynee kokeilla. Kyllä teillä näyttää niin ihanalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan kokeilla ja kaalin. Lisäksi silputa mukaan mitä nyt sattuu kaapista löytymään. Meillä tässä oli kaalia, sipulia, valkosipulia, kukkakaalia ja porkkanaa!

      Poista