maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäinen hurahti ohi

Tuntuu että olisin ollut pidemmälläkin vapaalla. Monenlaista on tähän pääsiäiseen mahtunut. Pyhät vietettiin osittain kotipuolessani Vaasassa. Tämä Vaasan reissu tuli muutaman ikävämmän tapahtuman seurauksena suunnittelematta. Vaikka reissu meni hiukan raskaissa tunnelmissa, oli kiva siellä käydä ja nähdä perhettä. Lauantaina reissatessa  ihailtiin auton ikkunasta näin kauniita talvisia maisemia, sinistä taivasta ja kuuraisia puita.



Yövyimme Vaasassa hieman erilaisessa hotellihuoneessa. Hotelli Vaakunaan on sisustettu muutama teemahuone ja me majoituimme Ateljee- nimiseen huoneeseen. Seinät olivatkin täynnä taidetta. En oikein tiedä, onko tällainen huone omaan makuuni.




Omalle pihalle en tänä pääsiäisenä narsisseja laittanut, mutta äidin lasitetulle parvekkeelle niitä istutin.  Parvekkeella olikin päivisin jo todella lämmin, aurinko kun paistaa sille miltei koko päivän. Jäälle emme tällä reissulla ennättäneet kävelemään.




Tänään kotoa korjattu pääsiäiskoristeet pois ja syöty jääkaapista rippeitä. Pakkasesta löytyi rasiallinen lihakastiketta riisin ja vihannesten seuraksi.



Lunta on tänään satanut reilusti. Toivotaan että huomiseksi luvattu auringonpaiste sulattaa ne nopeasti pois. Joko ensi viikolla löytyisi jo ensimmäinen leskenlehtikin? Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

19 kommenttia:

  1. Tänään on satanut 15 cm lunta, ei siis toivoakaan vielä kukista tai mistään vihreästäkään. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin ja viikkosi alkaa paremmissa merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vanhemmat alkavat olla melko iäkkäitä, tapahtuu välillä näitä ikävämpiäkin juttuja. Toivotaan että parempaan suuntaan taas lähdetään menemään ja kevätkin lähtisi edistymään.

      Poista
  2. Toivotaan, että viime viikolla hyvin alkanut lumen sulaminen jatkuu tällä viikolla. Onhan luvassa lähemmäs kymmenen astetta lämmintä ja vähän vesisadettakin. Torstaiyölle lupailee vielä kovempaa pakkasta, sen jälkeen voisi laittaa muutaman narsissin ulos kevään airueeksi. Niitä leskenlehtiä odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toivotaan että nyt todella ilma lämpenisi ja päästäisiin eroon tuosta lumesta :)

      Poista
  3. Onnea leskenlehden metsästykseen:)
    Niin ja toivottavasti asiat siellä ovat jo paremmin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivä kerrallaan on kuljettava.

      Poista
  4. Toivottavasti asiat järjestyivät vanhempiesi osalta. On se pitkä matka käydä huolehtimassa toisella puolella Suomea.

    Aika levottoman näköinen on tuo hotellihuone, ei minun makuuni.

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se raskasta kun välimatka on niin pitkä. Onneksi kotiseudulla asuu sisaruksia, mutta haluaisi sitä itsekin tehdä vanhempien eteen enemmän. Levoton tuo huone minunkin mielestä oli, vaikka taideteokset olivatkin kauniita.

      Poista
  5. Nopeasti se pääiäinen viuhahti ohi!
    Meilläkin on tänään kaunis aurinkoinen päivä..eilen tuprutteli lunta:)
    Leppoisaa alkavaa huhtikuuta sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tänään aurinkoista ja tuulista. Nyt saa lumet kyytiä.

      Poista
  6. Kauniit kuvat, tuo hotellihuone olisi minun makuun ehkä liiankin "täysi":) Miten tuo pääsiäinen aina sujahtaa jotenkin niin nopsasti.. Toivottavasti siellä kotopuolessa on jo asiat paremmalla tolalla, kyllä se aina huolettaa kun omilla läheisillä on jotain♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on! Isä hyvässä hoidossa nyt sairaalassa. Huonekuva jakaa mielipiteet, toiset tykkää toiset ei :)

      Poista
  7. Aika erikoinen hotellihuone! Taulut kestäisin, mutta katosta roikkuvat johdot ja lamput ovat jo hieman liikaa. Kauniita kuvia olet ottanut. Toivottavasti viikkosi on alkanut mukavasti.

    VastaaPoista
  8. Tuntuu, että pidemmät vapaat menevät aina liian nopeasti!
    Vähän erilainen hotellihuone!
    Keväisiin ajatuksiin!

    VastaaPoista
  9. Ei ihan tavallinen hotellihuone!

    Kivat lumikuvat valkeista hangista, joita aurinko jo työstää pois kevään tieltä :)

    Hyvää huhtikuuta sinulle <3

    VastaaPoista
  10. Noin jännää huonetta en ole nähnytkään. Omalla tavallaan hieno mutta ehkä liika on kuitenkin liikaa :)

    VastaaPoista