lauantai 16. joulukuuta 2017

Helppoja sormisyötäviä glögi-iltaan

Meillä on perinne järjestää naapureille joulun alla glögi-ilta. Yleensä glögin äärellä istutaan aatonaattona, mutta tänä vuonna meillä on tuolle päivälle muita suunnitelmia ja glögittelimme jo tänään.





Valmistin muutamia sormisyötäviä kuuman juoman seuraksi. Tarjolla oli lohisapaksia, joiden ohje löytyy täältä.





Lisäksi savuporosta tein porosapaksia,  netistä löytynyttä ohjetta hiukan varioiden. Näihin tuli ohrarieskaa, kylmäsavustettua porofiletä , Koskenlaskija savuporojuustoa, tuoretta Rucolaa ja pieniä suolakurkkuja. Juustopalat kääritään savuporoleikkeen sisälle Rucolan kanssa ja se tökätään coctailtikulla  ohrarieskanpalaan. Viimeiseksi tikkuun pistetään minisuolakurkkua pala.





Makeana syötävänä oli edellisvuosien tapaan mini joulutorttuja, vihreitä kuulia ja kaupan pipareita, jotka aamulla koristelin pikeerillä.







Vielä viikko töitä ja sitten alkaisi reilun viikon mittainen loma, ihanaa! Leppoisaa illanjatkoa ja mukavaa joulunodotusta täällä piipahtaville.

16 kommenttia:

  1. Näyttää niin ihanalta ja maistuvalta! Varsinkin nuo pikku suolaiset... nyt tuli nälkä. Ei auta, kun lähteä kurkkaamaan jääkaapista, löytyykö meiltä suolakurkkua.
    Kaunis on myös kattaus.
    Hyvää huomista sunnuntaita ja leppoisaa joulun odotusta sinne myös! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä suupaloja on kiva suunnitella ja valmistaa ja niin taas kävi, että kaikki suolaiset herkut myös syötiin saman tien :)

      Poista
  2. Ihanasti oot pannut kaikki esille.
    Meidänkin piti viettää glögi-ilta.....ei muistettu.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, hyvin tuntuivat vieraille maistuvan :)

      Poista
  4. Kivoja tarjottavia ja ihana perinne ❤

    VastaaPoista
  5. Ihania pieniä suupaloja.😊❤

    VastaaPoista
  6. Maukkaan näköisiä pikkusyötäviä! Tuollainen ilta on varmasti mukava!
    Sama juttu täällä, viikko vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta on odotettu ja aina on yhtä mukavaa!

      Poista
  7. Ihanan näköisiä sapaksia! Asuisitpa naapurissani ;)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Oi mitä pikkuherkkuja. :) Iloa joulunalusviikkoon!

    VastaaPoista
  9. Minulla kävi lenkkikaverit glögillä ja tarjolla oli myöskin savuporo- ja kalanaposteltavia. Mutta täytyy sanoa, että nämä näyttävät paljon paremmilta tarjottavilta!

    VastaaPoista