tiistai 21. marraskuuta 2017

Joulukortteja

Olin jo vähällä jättää omien joulukorttien teon tänä vuonna kokonaan. Joku kumma saamattomuus koko korttiaskarteluun on vaivannut pitkään. Mutta koska kortteja on kiva saada ja myös antaa, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhtyä kortintekoon!



Melko runsaista askarteluvarastoistani löysinkin tämän vuotisiin kortteihin kaikki tarvikkeet, eikä mitään uutta tarvinnut kaupasta hakea. Aikaisemmista vuosista poiketen, päätin valmistaa sarjatyönä melko samanlaisia kortteja.



Postitan jouluksi n. 30 korttia, joista suurin osa on nyt valmiina. Enää täytyy keksiä joku kiva runo kortin sisälle ja kirjoittaa osoitteet kuoriin.



Onko sinulla tapana lähettää jouluna perinteisiä kortteja, vai ovatko sometervehdykset syrjäyttäneet kortit?



Loppuun vielä muutama kuva aamulta. Yön aikana oli satanut jonkin verran lunta ja ulkona oli niin kaunista. Nyt tuo lumi on kyllä jo sulanut pois ja ulkonakin taas pimeää.




Ekoarvontaan on tullut mukavasti kommentteja, kiitos niistä! Jos et vielä ole osallistunut, pääset kommentoimaan tästä linkistä! Mukavaa viikonjatkoa kaikille.

24 kommenttia:

  1. Kauniit joulukortit!
    Minulla on kortit edelleen tekemättä.
    Kyllä ne perinteiset joulukortit on niitä parhaita.
    Upeat lumiset kuvat!
    Täälläkin satoi tänä iltana lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, ettei perinteisiä kortteja joulutervehdyksenä niin helposti syrjäytetä.

      Poista
  2. Teen itse kortit tai jos löydän ulkomailta matkoiltani kivoja kortteja,niitä lähetän niitä.Kauniita kortteja olet tehnyt!

    VastaaPoista
  3. Ihania kortteja! Kiva kun tuli pikkuisen tuota lunta, kyllä on valoisaa ja kaunista♥ Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi lumi saanut pysyä meilläkin hieman pidempään kuin yhden päivän.

      Poista
  4. Kauniita kortteja! Perinteisiä, itsetehtyjä, joulukortteja minäkin vielä lähetän. Sarjatyönä minäkin yli 30 korttia valmistan: helpottaa ja nopeuttaa tekemistä eikä tarvitse seuraavana vuonna muistella, minkälaisen kortin kenellekin lähetin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tuo sarjassa tekeminen nopeuttaa kummasti hommaa. Viime vuonna värkkäsin yksilöllisiä kortteja ja olihan se melko aikaa vievää.

      Poista
  5. Ihania kortteja! Sydän-teemalla sielläkin! Kortit on tehty ja kirjoitettukin jo. Muutaman ostokortin laitan myös.
    Todellakin kortti on paras joulutervehdys, eikä sitä niin vaan syrjäytetä!
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämet ja tähdet jotenkin sopivat niin hyvin joulukortteihin. Ehkä sitten ensi vuonna taas niitä tähtiä :)

      Poista
  6. Ihanat kortit ja upeat lumikuvat!

    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään pyrytti lunta lisää, mutta huomiseksi luvattiin taas reilusti lämpöasteita!

      Poista
  7. Kyllä kortti on aina kortti, perinteisiä kortteja lähetetään meilläkin, yleensä itse tehtyjä mutta tänä vuonna jännäön jäävätkö tekemättäm...kauniit kortit olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ennättää hyvin kortit askarrella :)

      Poista
  8. Kauniita kortteja!
    Täälläkin pikku hiljaa kortit alkavat valmistua.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Ihania kortteja! Täälläkin on korttien teko vielä vaiheessa, tänä vuonna otan jouluisista asetelmista kuvia ja tulostan niitä kortteihin. Meilläkin on tuiskuttanut koko päivän lunta, eikä loppua näy. Ehkä se lumi pysyykin näillä leveysasteilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea kuvata jouluasetelmia kortteihin, varmasti tulee kauniita kortteja!

      Poista
  10. Kauniit kortit!
    Minä teen aina itse kortit tai sitten jätän kokonaan lähettämättä ;) Saas nähdä, että miten käy korttihomman tänä vuonna. Materiaalit on hankittuna sekä nopeaan että työläämpään malliin.

    VastaaPoista
  11. Ihastuttavia joulukortteja olet tehnyt. Tuollainen kortti kun tupsahtaa postiluukusta, niin se tuo hyvää tuulta tullessaan.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista