perjantai 14. heinäkuuta 2017

Perjantaikuulumisia

Viime päivät ollaan suhattu autolla satoja kilometrejä, lähetetty yksi lapsistamme vuodeksi maailmalle, tirautettu muutamia  kyyneliä ja iloittukin. Nyt kuitenkin ollaan takaisin kesäkodilla ja lomailu jatkuu. Melko koleaksi ovat ilmat menneet ja koleutta karkottamaan valmistettiin tänään tex mex ruokaa!



Miehen ehdotuksesta tehtiin pitkästä aikaa enchiladoja. Näihin täytettyihin tortillalettuihin valmistin jauhelihasta ja valkoisista pavuista tomaattiliemessä soosin, jonka maustoin tex mex mausteseoksella. Soosin lisäksi lettuihin sisälle tuli pannulla kypsennettyjä sipulirenkaita, paprikaa ja tomaattia ja tietysti reilusti juustoraastetta.





Enchiladojen kanssa nautittiin raikasta salaattia ja ruoan tulisuutta taittoi mukavasti creme fraiche.





Kauppareissulta aamulla nappasin kauniin kimpun auringonkukkia ja ne laitoin kirpparilta löytyneeseen pieneen maitotonkkaan. Keltaiset kukat tuovat kaivattua päivänpaistetta keittiöön.




Päiväkahviherkuksi valmistettiin tyttären kanssa Britakakkua. Tämän leipomuksen ohjeen löysin Maku.fi sivustolta. Ohjeen löydät tästä linkistä!






Mansikatkin olivat torilla jo hieman halventuneet, joten kakkuun pääsikin reilusti tätä herkkumarjaa.





Valkoiset Pionit ovat jo täydessä kukassa, eivätkä ole kärsineet kovinkaan rankoista vesisateista. Vaaleanpunaiset vasta aloittavat kukintaa. Näistä kaunokaisista päivittyy varmasti vielä lisää kuvia myös tänne blogiin.








 
Nyt mukavaa perjantain jatkoa ja viikonloppua ihan jokaiselle!

11 kommenttia:

  1. Meillä on ollut tänään melko samat ruuat. Meillä oli pitkästä aikaa tortilloja lasten toiveesta.
    Meillä tykätään myös kovasti Creme fraicesta tortillojen kanssa.
    Ihana kukkakimppu!
    Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  2. Oi mitä herkkuja..näytti kyllä niin hyvältä tuo ruoka ja mansikkakakku varsinkin:) Nuo tuoreet mansikat on vain niin herkkua! Kaunis kimppu ja ihana tonkka♥
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  3. Voi, mitä herkkuja! Britakakku on niin hyvää!
    Pionit on niin kauniita ja tuo valkoinen...
    Oikein aurinkoista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi kun en tiedä näiden Pionien nimiä. Toivotaan sitä aurinkoa tänne todellakin.

      Poista
  4. Upeat pionit! Minua niin harmitti, kun kotona oli pioni juuri aukeamaisillaan, kun lähdimme mökkeilemään. Tarkoitusenani oli leikata kaikki kukat ja viedä ne isälleni, mutta siinä lähtökiireessä se unohtui. Nyt niistä ei päässyt nauttimaan kukaan.

    Britakakku on törkeän hyvää. Melkein pitäisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nämä kaunottaret kukkivat täällä kesäkodilla takuuvarmasti lomamme aikana. Tänä vuonna tosin kukinta reilut kaksi viikkoa viimevuotisen myöhässä. Britakakku on hyvää. Liian harvoin tulee tehtyä.

      Poista
  5. Nyyh...äidillä on aina vaikeaa, kun lapsi lähtee maailmalle♥
    Upeat kuvat ja nuo pionit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on ja nyt lähti vielä niin kauas. No, on vaan uskottava että siivet kantavat ja poika palaa vuoden päästä taas yhtä kokemusta rikkaampana kotimaahan.

      Poista
  6. Pionit ovat vaan niin ihania 🐞🐞

    VastaaPoista