tiistai 28. maaliskuuta 2017

Yksinkertainen pellavatunika

Kävin lauantaina pitkästä aikaa kangaskaupoilla ja reissulta mukaan lähti pala ohutta pellavakangasta. Kangasta oli juuri sopivasti yksikertaisen pellavatunikan tekoon. Tämä on mallia laatikko!  Kaavoja tähän ei ole, vaan kappaleet ovat suorakaiteita ja hihat summittain leikattu.



Jotta mallista ei olisi tullut liian yksinkertainen, tein etukappaleelle yhden poikki- ja vaakasauman. Tikkaukset näkyvät melko huonosti, mutta tikkasin kaikki muut saumat, paitsi sivusaumoja. Koska kangas on melko ohutta, pesin sen ennen ompeluhommiin ryhtymistä.



Tällä kertaa ei ole asukuvia, koska en onnistunut peilin kautta itsestäni kuvia napsimaan. Eiköhän tämä tunika vilahtele jossain vaiheessa päälläni täällä blogissa.



Vaikka tänään ulkona on hyytävän kylmä tuuli, niin sunnuntaina saatiin jo ripaus kevätfiilistä. Bongasin kävelylenkillä kevään ensimmäisen leskenlehden! Mukavaa viikonjatkoa!

13 kommenttia:

  1. Kaunis pellavatunika!
    Olen haaveillut meille pellava petivaatteita.
    Minäkin löysin jo yhtenä päivänä leskenlehden.
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pellavalakanoissa nukuttu jo useampi vuosi, suosittelen!

      Poista
  2. Onpa kaunis! Voin kuvitella että tulee ahkeraan käyttöön! Ja ihana Leskenlehti, meillä ei vielä ole näkynyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellavavaatteet ovat kyllä mukavia päällä, eikä rypytkään haittaa.

      Poista
  3. Varmasti ihana pukea pellavapaita päälleen. Kaunis.

    VastaaPoista
  4. Pellava on niin ihana materiaali, kaikessa <3
    Näin ehkä perjantaina leskenlehtiä Länsiväylän varrella. Kun sunnuntaina saavuttiin Turkuun, heti kaupungin rajalla kukki leskenlehtiä. Kevään ensimmäiset kukkaset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellava on kyllä ihanaa! Kohta päästään bongailemaan sinivuokkoja kunhan lämpenee.

      Poista
  5. Näyttää tyylikkäältä ollakseen laatikkomalli. Yksinkertaisuus on kyllä monesti ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä yksinkertainen ja helppotekoinen malli. Koruillahan saa sitten pientä jujua tunikaan, jos niin haluaa.

      Poista
  6. Pellavavaatteet ovat kyllä sellaisia kesävaatteiden klassikoita, ihana on!

    VastaaPoista