sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Oreokakku

Enpä ole koskaan ostanut Oreo -keksejä, enkä tehnyt Oreokakkua. Tänään kokoonnuttiin pitkästä aikaa koko perhe saman pöydän ääreen ruokailemaan ja poika ehdotti, että voisi valmistaa kakkua kahvin kaveriksi.



Tämähän oli tälle äiti-ihmiselle varsin mukava yllätys, kun jälkikasvu kiinnostuu leipomishommista. Kakku oli varsin maukas ja siitä jäikin vain pieni siivu jäljelle. Poika saa syödä viimeisen palan itse, ennekuin lähtee takaisin opiskelupaikkakunnalle. Tässä helppotekoisen kakun ohje.



Pohjaan:
8-10 Oreo keksiä murustettuna
2 ruokalusikallista sulatettua voita
nämä painellaan pienen irtopohjavuoan pohjalle.



Täyte:
150g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl tomusokeria
1/4 tl vaniljauutetta
nämä vatkataan keskenään ja vaahtoon lisätään Oreokeksi murua maun mukaan.
Tämä vaahto lisätään 2,5 dl vatkattuun kermavaahtoon
Seos lisätään kakkupohjan päälle
Kakun voit koristella, joko keksinpuolikkailla tai keksimurulla.
Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin neljä tuntia.







Kakkukuvista tulee jotenkin Pääsiäisfiilis ja kattaus muutenkin oli varsin värikäs. Kakun seurana syötiin Pirkka macaron-leivoksia.



 Instakuvien perusteella monessa paikassa ollaan nautittu varsin aurinkoisesta sunnuntaista. Meillä aurinko näyttäytyi vasta iltasella. Aamulla satoi lunta, eikä sitä kevätfiilistä meinannut tavoittaa. Siksipä oli pakko kaivella väriä kattaukseen.
Uusi viikko taas edessä. Toivotaan keväisen aurinkoisia päiviä meille kaikille!

9 kommenttia:

  1. Kiva, kun poika innostui leipomaan oreo-kakkua.
    Se on meidän lasten lempikakkua!
    Kaunis keväinen kattaus!
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva yllätys ja todella herkullinen oli kakku!

      Poista
  2. Onpa ihanan näköinen kakku! Hyvin näyttää pysyvän kasassa ilman liivatettakin.
    Tekisipä mieli hankkia tuollainen keltainen liina kevääksi!

    VastaaPoista
  3. Vaarallisen hyvää!
    Ihanan keväinen kattaus <3

    VastaaPoista
  4. Herkullisen näköistä. Mikä on Oreo keksi, en ole kuullut eikä ole osunut silmiini kaupassa ?

    VastaaPoista
  5. Tätä pitää kokeilla, tuntuu helpolta tehdä.

    VastaaPoista