perjantai 13. tammikuuta 2017

Vihdoin perjantai ja viikonloppu

Kylläpä tämä viikko on tuntunut pitkältä ! Olo on ollut jotenkin saamaton ja siksi täällä bloginkin puolella on ollut varsin hiljaista. Muutaman päivän olen kärsinyt ikävästä kuivasta yskästä ja todellakin toivon, ettei se ole merkki mistään alkavasta flunssasta. No, perjantaita ja alkavaa viikonloppua päätettiin juhlistaa pizzalla.



Meillä on miehen kanssa välillä vääntöä siitä, mitä pizzan päälle laitetaan. Tänään ratkaisinkin tämän pulman sillä, että leivoin kummallekin oman pizzapohjan. Omaan pizzaani en kaipaa niin tuhteja täytteitä, joten pizzaani pääsikin maukkaan tomaattisoseen ja juuston lisäksi rucolaa,  ilmakuivattua kinkkua ja tuoretta tomaattia.





 
Mitä sinun herkkupizzasi sisältää? Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!

12 kommenttia:

  1. Herkkupizza sisältää tonnikalaa, ananasta, punasipulia ja paprikaa...gluteenittomaan pohjaan, siinäpä sunnuntain ruoka. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Minä olen yksinkertaisen ystävä, joten ilmakuivattu kinkku on valintani, joskus höystän sitä tuoreilla herkkusienillä. Toinen lempparini on pepperoni-sinihomejuusto, mutta siinä on niin järkyttävästi suolaa, että yritän pysyä erossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tämä eka vaihtoehto on kevyempi ja vähäsuolaisempi. Tuoreet herkkusienet sopivat pizzaa varmasti hyvin.

      Poista
  3. Namskis, kun näyttää hyvältä!
    Tykkään niin monesta pizzasta. Mutta usein teen itselleni tonnikala, paprika, katkarapu pizzan!

    VastaaPoista
  4. Olen töissä koko viikonlopun mutta taidankin laittaa kotijoukoille iltapizzan tilaukseen :) siihen toivoisin vaikkapa kanttarelleja, salamia, kinkkua, ananasta....

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköistä, ja aina niin maistuvaa

    VastaaPoista
  6. Ei tarvitse lähteä ravintolaan pitsalle, kun kotona valmistuu noin herkullista syötävää. Todella kauniin näköinen.
    Eräässä kunnon pitsaravintolassa sain maistaa pitsaa, jonka päällä oli mansikoita. Hämmästyttävän herkullista sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Joskus ne mitä vähiten arvelee sopivan pizzaan sopiikin siihen mainiosti!

      Poista