sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Askarteluhuoneen raivausta

Vuosi sitten ostin Marie Kondon Kon Mari kirjan ja olen sitä pitkin vuotta lukenut. Minähän olen varsinainen hamsteri ja kaikenlaista tavaraa on nurkkiin kertynyt vuosien saatossa. Pikkuhiljaa alkaa kirjasta luettu sanoma tavoittaa meikäläistäkin ja olen valmis karsimaan askarteluhuoneeni tavaramäärää.



Viime viikonloppuna aloitin hissuksiin tavaroiden läpikäymisen. Koska kaikenlaista käsityö- ja askartelurompetta on reilusti, päätin karsia tavaraa rankalla kädellä. Pyrin kuitenkin kierrättämään mahdollisimman paljon niistä tavaroita, joista päätin luopua. Villalangat löysivät tiensä hyväntekeväisyyskampanjaan, jossa kudotaan esikoululaisille sukkia ja osan tarpeettomista askartelutarvikkeista lahjoitin työkaverin lapsille.



Viikolla siivousaikaa jäi vain muutama tunti, mutta nyt viikonloppuna olen suurimmaksi osaksi istunut askarteluhuoneessa ja lajitellut tavaroita. Välillä meinasi usko loppua hommaan, sillä vaikka kiikutin tavaraa pois, tuntui ettei missään näkynyt muutosta. Mitään minimalistin huonettahan tästä ei ole tarkoitus tehdäkään, mutta sellaiset romppeet pois, joilla en usko olevan käyttöä.



Nyt kuitenkin olen päässyt siivouksessa siihen pisteeseen, että on aika levähtää. Huone on jo siistiytynyt kummasti! Vielä riittää ensiviikolle laatikoiden läpikäymistä, mutta voiton puolella jo ollaan.





Saa nähdä innostunko suursiivoamaan kodin kaappeja muissakin huoneissa, nyt kun alkuun on päästy.  Mukavaa sunnuntainjatkoa sinne ruudun toiselle puolelle !

18 kommenttia:

  1. Pieni hamsteri asuu myös täällä huushollissa. Siivoiltu ollaan kaappeja ja paljon heitetty pois. Kummasti sitä tavaraa siunaantuu :) Nyt näyttää huone jo vallan hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti sitä kertyy joo! Sekin tuntuu pahalta heittää kaatopaikalle, siksi olenkin koittanut löytää romppeilleni kierrätystä.

      Poista
  2. Ihana olisi omistaa tuollainen askartelu huone!😊
    Mukavaa välillä karsia ja lajitella tavaroita järjestykseen.
    Kivaa alkavaa viikkoa sinulle!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä huone tuli mahdolliseksi siinä vaiheessa kun tytär muutti kotoa. Pikku hiljaa tavaraakin alkoi kertyä, kun oli tilaa mihin sitä säilöä. Nyt tultiin tilanteeseen että tavaraa olikin jo liikaa.

      Poista
  3. Upea askarteluhuone! Itse yritän väkertää välillä apukeittiön, välillä keittiön pöydällä! Ehkä voisin joskus sisustaa vierashuoneen askarteluhuoneeksi! Pitääpä laittaa mietintään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopisiko vierashuoneen nurkkaan pieni askartelusoppi? Ihanaahan tässä omassa huoneessa on se, ettei askartelutarvikkeita tarvitse aina heti kerätä pois ja ompelukoneetkin ovat aina saatavilla.

      Poista
  4. Ihana askarteluhuone ja kaikkea kaunista syntyy käsistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Oma huone näille harrasteille on kyllä onni.

      Poista
  5. Kyllä askartelu- ja käsityöihmisellä aina riittää tavaraa...itsekin ostin viime kesänä sen Konmari-kirjan ja sainkin vähän tavaraa pois, vaan sen jälkeen on tullut lahjoituksenakin askartelu- yms tavaraa, joten ei ne kovasti pääse vähenemään.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on :) Nyt pitää pitää tiukempaa linjaa hankintojen ja lahjoitusten suhteen, että huone myös pysyy siistinä!

      Poista
  6. Oikea toivehuone! Mulla on kuten myös yksi huone työn alla (ollut jo jonkin aikaa...) Yhden nurkan kun saa kuntoon, niin jo taas repsahtaa toisesta nurkasta jotakin siivotun tilalle. Kun saisi työpöydän pysyvästi sille mallille, ettei siihen kertyisi liikaa roinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauaa ei tällainen runsaudensarvi siistinä pysy, mutta jos hetken:)

      Poista
  7. Luulin että minulla on paljon paperikukkia, lohdullista, että sieltä löytyy vielä enemmän :) Aivan sama siivousprojekti täällä. Näin muuton yhteydessä on hyvä tehdä suurta karsintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on kukkia ja nauhoja ja kankaita ja ja ja.... kaikkea ja paljon :)

      Poista
  8. Tuttua toi raivaaminen täälläkin :). Keväällä kun muutin ompleuhuonetta niin kävin jokaisen nyssykän läpi. Ihan hyvä raivailla välillä, ei sitä kaikkea kuitenkaan ehdi ikinä tekemään :). Raivaamista saa tehdä meillä muutenkin säännöllisin väliajoin, 4 lapsella tavaraa on aika paljon.... ja miehellä :D. Mullakin toki just noita ompelu/kässäjuttuja :). Mukavaa keskiviikkoa! Ps. Maittavaisen näköistä omppupiirakkaa oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on kauan asunut samassa ositteessa ei tule säännöllisesti raivattua turhaa rompetta pois. Nyt kuitenkin tietynlainen tahtotila tavaroiden vähentämiseksi ja olo on mitä mainioin!

      Poista
  9. Voi Anni, kylläpä sinulla onkin paljon kaikkea! Toinen toistaan ihanampia nauhoja ja lankoja! Hienoon järjestykseen olet harrastushuoneesi saanut. Otin tuon Konmari-kirjan kerran käteeni kaupassa ja avasin sattumanvaraisesta kohdasta. Siinä kehotettiin heittämään pusero roskiin, jos nappi on kadonnut ja kaikki ne napitkin, joita on aiemmin säästänyt. Jotain tuollaista siinä seisoi. Panin kirjan kiinni ja takaisin hyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kirjassa on paljon sellaista jota en itsekään allekirjoita. Moni asia kuitenkin avautui vasta melkein vuoden jälkeen luetusta.

      Poista