sunnuntai 9. elokuuta 2015

Tomaatti-rukolarisotto

Aikomukseni oli ommella viikonloppuna, mutta toisin kävi. Ihana lämpöaalto hellii meitä ja siitä nautitaan täysillä ulkosalla. Mikä sen mukavampaa kuin lekottelu varjossa vaikka lehtiä lukien. Uusimmasta Kodin Kuvalehdestä (15/2015) bongasinkin sitten tämän reseptin, jota eilen illalla oli heti pakko kokeilla. Kotimaisia pikkutomaatteja saa onneksi lähikaupastamme, omasta puskasta kun niitä kypsyy yksitellen.




Tomaatti-rukolarisottoon tarvitaan: ( ohje neljälle)

6-7 dl kana- tai kasvislientä
1 iso salottisipuli
1/2 dl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl kuivaa valkoviiniä
pecorino-juustoa (ohjeessa desi, itse laitoin vähemmän)
25 g voita
loraus sitruunan mehua
suolaa
mustapippuria

Paahda oliiviöljyllä, suolalla ja mustapippurilla maustetut kirsikkatomaatit 225-asteisessa uunissa 10-15 min.
Tee sillä välin risotto: Kuumenna liemi kiehuvaksi kattilassa ja jätä odottamaan.
Kuori ja hienonna sipuli. kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipuleita noin minuutti, lisää sitten risottoriisi ja jatka kuullottamista kunnes riisin reunat muuttuvat läpikuultaviksi. Lisää viini riisin joukkoon ja kiehauta sekoitellen. Kun viini on imeytynyt riisiin lisää kauhallinen (n. dl) kuumaa lientä risottoon. Hämmentele ja lisää aina seuraava kauhallinen kun edellinen on imeytynyt riisiin. Jatka tätä n. 20 minuuttia. tarkista riisin kypsyys maistamalla. Riisin tulee olla al dente.
Siirrä valmis risotto pois liedeltä ja viimeistele sitruunamehulla, pecorino-juustolla ja mausteilla.
Lisää annokseen lopuksi paahdettuja kirsikkatomaatteja ja silputtua tuoretta rucolaa. Tarjoile heti!



Tämä oli niin herkullista ja mikä ihaninta saatiin nauttia ateriasta lämpimässä kesäillassa ulkosalla!
Nyt osuivat kesäkelit kohdilleen juuri viikonlopuksi! Täällä lokoilu jatkuu vielä tänään, mukavaa sunnuntaita kaikille!

9 kommenttia:

  1. Näyttääpä herkulliselta, tätä pitää kokeilla.

    VastaaPoista
  2. ♥oi näyttää hyvältä! se on kesä nyt :)

    VastaaPoista
  3. Rucolaa on kasvimaalla sellaiset puskat, että taidanpa laittaa tämän reseptin kokeiluun. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi keväänä pitää minunkin oasvattaa omat rucolat.

      Poista
  4. Taatusti maistuu hyvälle, niin hyvät aineksetkin! Rucola on herkkua sitä minullakin on kasvamassa. Kaunis kattaus herkulliset värisävyt!
    Mukavaa sunnuntaita teille ja Viiville rapsutukset:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos reseptistä - kasvisruokia tulee tehtyä ihan liian vähän. Tätä pitää kokeilla!
    Mukavaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista