sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Retkellä Metsäkylän Navetassa

Tänään auton nokka kohti Hämeenlinnaa ja siellä Metsäkylän Navettaa. Kerran aikaisemminkin olen paikan päällä käynyt. Navettahan on auki vain kerran viikossa muutaman tunnin ajan, joten jos parkkipaikalle aikoo autollaan mahtua, kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Me olimme siellä jo ennen kahtatoista, koska halusimme käydä pannukakuilla ja kahveilla tässä navetan vieressä olevassa pienessä kahvila Leivintuvassa. Paikan suolaiset ja makeat pannukakut ovat vertaansa vailla.






Tällä kertaa emme löytäneet vanhojen rakennustarvikkeiden joukosta sitä mitä etsimme, mutta ei reissu silti turha ollut. Yksi metallikyltti matkaa kesäkotiimme ja paljon ihania tunnelmakuvia tuli napsittua. Tässä niistä muutamia.








Näiltä reissuilta tarttuu aina joitain ideoita matkaan. Yksi toteutukseen piakkoin pääsevä on tässä.


Huomenna suuntaan koiran kanssa kaksin kohti Vaasaa. Ehkäpä sieltä postailenkin sitten seuraavaksi.
Mukavaa viikonalkua kaikille!

23 kommenttia:

  1. Oi nuo vanhat vaunut....ja seuraavassa kuvassa oleva lipasto..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka Navetassa myynnissä pääsääntöisesti vanhoista taloista purettuja osia on siellä kaikkea kaunista katseltavaa. Ympäristönä vanha navettarakennus on vallan sympaattinen.

      Poista
  2. Tonne miunkin piti päästä, mutta... ihania vanhoja tavroita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan saatte matkailuautonne kuntoon niin sitten vaan suunta kohti Hämeenlinnaa :)

      Poista
  3. Pakko tunnustaa, että vaikka tuo on suhteellisen lähellä meitä, niin en ole koskaan muuta kuin ajanut ohitse. Vanhoja rakennustarvikkeita löytyy myös Billnäsistä Rakennusapteekista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläkin tuli viime kesänä käytyä :) Täällä riittää vain mielestäni enemmän ihasteltavaa ja tuo kahvipaikka sinänsä on jo vierailun arvoinen.

      Poista
  4. Sinulla on kyllä aina ihania reissukohteita. Täällä juuri pähkäilen minne suuntaisi alkuviikosta. Joku maakuntamatkailu lähiseudulle olisi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on paljon ihania paikkoja joissa vierailla. Mukavia kesäressuja teille :)

      Poista
  5. Haluaisin tuon pahvisen lehmätaulun, vaunut, varastokyltin ja tietysti pannukakkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tavarat kelpaisi kyllä minullekin! Pannarit syötiin puoliksi kun ei kumpikaan osannut päättää että ottaako suolaista vai makeaa :)

      Poista
  6. Tuonne haluan (mies tuossa hymähtelee että taas mennään ;) )
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä suositaan kyllä kesämatkailua kotimaassa. Paljon kaikkea kaunista vielä näkemättä.

      Poista
  7. Voi että tuonne kun pääsisi käymään ajan kanssa, voisipa olla että matkaan lähtisi monenmoista!
    Hyvää matkaa vaasaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavan kerran kun tuutte meille niin tehdään tuonne retki :)

      Poista
  8. Ihana paikka ja ihania tavaroita! Tuolla saisikin olla tarkkana, ettei ihan kaikkea ostaisi. :D

    VastaaPoista
  9. ♥onpa se tosiaankin kiva paikka! oiiii, minä olen nukkunut juuri tuollaisissa vaunuissa :) ne oli ostettu isoveljelleni, mutta minäkin niissä kuulemma nukuin, vaikka veli oli minua 9 vuotta vanhempi. Tosi kiva kello, täällä olis vuokia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää että sinulla on sopivia vuokia. Voidaan tehdä yhdestä kauppaa jos en kirpparilta satu sopivaa löytämään :)

      Poista
  10. Juu oikein otolliselta paikalta näytää...

    VastaaPoista
  11. Apua mitä aarteita! Taidat tietää kaikki aarrekätköt:)

    VastaaPoista
  12. Eikös vain olekin ihana paikka :) vähän liiankin

    VastaaPoista
  13. Voi että, onpa kiva paikka! Sinulta saa kyllä hyviä vierailuvinkkejä - kiitos :)

    VastaaPoista