lauantai 16. toukokuuta 2015

Tuunattu matkalaukku

Tänään sain pihatöiden ohella valmiiksi matkalaukun tuunauksen. Laukkuhan oli todella surkeassa kunnossa sisältä, mutta eipä tuo maksanutkaan paljon. Tässä työssä oli muutama ongelma matkassa.



Ensin ajattelin maalata laukun sisältä valkoiseksi kalkkimaalilla. No, se idea osoittautui huonoksi sillä risa paperivuoraus teki lopputuloksesta epäsiistin. Seuraavaksi päätin vuorata laukun pellavakankaalla, liimalakkaa apuna käyttäen.
 Liimalakka kuivui pellavakankaan pintaan jättäen ikäviä läikkiä. Oli siis otettava käyttöön suunnitelma C



Laikukkaan pellavakankaan päälle liimailin sitten pitsiliinan ja vanhoista aikakauslehdistä mainoksia. Laukun reunat viimeistelin koristenauhalla. Nyt laukku kelpaa käyttöön. Päästiin eroon ikävästä sisuksesta ja tunkkaisesta hajusta.


 
Mukavaa illanjatkoa kaikille!

15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Vaikka oli vaikea, tätä oli kiva tehdä.

      Poista
  2. Onnistuitpas! Lopputulos on kyllä kaiken vaivan väärtti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Aikomus on pitää laukkua auki, että kaunis sisus näkyy!

      Poista
  3. Kiva vintagetyylinen tuunaus! Salmiakkinauha viimeistelee hienosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauha myös peittää repaleisen reunuksen :)

      Poista
  4. Vaikeuksien kautta voittoon. Onnistunut tuunaus.

    VastaaPoista
  5. Tulipa hieno laukku! Nuo vanhat mainokset ovat NIIN hauskoja!

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis tuunaus.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
  7. Kiva idea! Samoin on tuo raastinlamppu todella hieno!

    VastaaPoista
  8. Kaunis ja niin Annimainen. Ihan tosi kiva myös edellinen raastilamppu.

    VastaaPoista