sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Superhelppo raparperipiiras

Raparperiaika alkaa olla parhaimmillaan ja meidänkin pihalla kasvaa tätä alkukesän herkkua. Aamulla googlailin netistä piirakkaohjeita ja löysinkin tämän superhelpon reseptin.



Ohje löytyi K-ruokaohjeista, mutta laitanpa tämän reseptin myös tänne talteen. Alkuperäinen resepti täällä.

POHJA:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1/2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia
1 dl nestemäistä margariinia
1 muna



TÄYTE:
5-6 dl raparperinpaloja
1 tlk kermaviiliä
1 muna
1 dl sokeria

1. Mittaa kuivat aineet kulhoon, lisää margariini ja kananmuna ja sekoita lusikalla tasaiseksi. Levitä pohjataikina jauhotetulla kädellä piirasvuokaan.

2. Sekoita kermaviiliin sokeri ja muna. Levitä piiraspohjalle ensin raparperilohkot ja kaada päälle kermaviiliseos.

3. Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. (Oma piirakkani oli uunissa 40 minuuttia.)



Nauti herkullista piirasta joko vaniljajäätelön tai -vaahdon kanssa. Oli kyllä todella herkullista!
                                              Leppoisaa viikonlopun jatkoa kaikille!

15 kommenttia:

  1. ♥oiii,miten näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Täälläkin leivottu ensimmäinen raparperipiirakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hyvää ja huokeaa kahvitteluherkkua!

      Poista
  3. Nam! Olen katsellut, että täälläkin raparperit alkavat olla siinä vaiheessa, että jotain voisi tehdä. Vaan kun tiedän, että yksin joutuisin ne syömään, niin vähän jahkaan. Tulisi taas yksi kiusaus lisää jääkaappiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi kaikki rakastaa tätä herkkua joten ei tarvitse yksin syödä :)

      Poista
  4. Voi harmi raparperin varret jäi mökille!! täytyy tehdä ensi viikonloppuna ilman muuta näyttää niin herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on siitä kiva ohje mökillä kun ei tule liiemmin tiskiä eikä vatkaintakaan tarvita.

      Poista
  5. Ihanan näköist ja varmaan makuistakin! Meilläkin leivottiin samanmoista herkkua taas tänään. :D
    Kivaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  6. Raparperipiirakka on ollut jo vuosia alkukesän herkku nro 1. Nyt viikon verran ykköspaikkaa on havitellut Kermaruusun raparperijäätelö. :-) Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Olen odotellut omien raparperien kasvamista että saisi sen ekan piirakan tehtyä ...ehkä jo huomenna :-)

    VastaaPoista
  8. Voi nam! :P Alko tekee mieli anopin raparperipiirakkaa!

    VastaaPoista
  9. Näyttää kyllä niin herkulliselta:) Kunpa muistaisi napata tuon reseptin kun seuraavaksi leipoo herkkuja... Vaniljajäätelöä tuon kanssa kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
  10. Vaikuttaa erittäin hyvältä! Odotan, että joku naapuri tuo rapsuja, niin pääsen kokeilemaan.

    VastaaPoista