sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Värihaaste- Oranssi

Sain Ketunkolon Miialta kivan värihaasteen. Haasteessa pitää viitenä päivänä kertoa itselle tärkeistä väreistä. Ihana haaste, kiitos Miia tästä. Näin harmaana syysaamuna ensimmäiseksi tärkeäksi väriksi nousi oranssi. Oranssi onkin yksi voimaväreistäni! Aloitan aamuni tyrnijuomalla ja mehukkailla mandariineilla. ( mainittakoon, ettei juoma normaalisti ole näin fiinissä lasissa)



Kotini on sisustukselta hyvinkin vaalea. meille ei voisi kuvitella värikästä tapettiseinää, sillä kyllästyisin siihen alta aikayksikön. Kotona kaikki seinät onkin maalattu vaalealla maalilla. Väripilkkuja sisustukseen lisäilen mielialojen mukaan. Nyt oranssia löytyy jo kuivaneesta pihlajanmarjakoristeesta sekä yläkerran vierashuoneen matosta.



Pukeutumisessa vahvat värit pääsevät valloilleen pimeään vuodenaikaan. kesävaatteeni ovatkin pääsääntöisesti vaaleita ja pellavanvärisiä.



Puhelimenikin on oranssi!



Seuraavat villasukatkin aion neuloa tästä oranssista sukkalangasta.



Haastetta en nyt lähetä kellekään varsinaisesti eteenpäin, mutta jos et ole tähän vielä osallistunut niin  nappaa mukaasi. Leppoisaa sunnuntaita kaikille täällä piipahtaville!

9 kommenttia:

  1. Oranssi on kyllä energisoiva väri! Ihana tuo siun aamupalasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hapan tyrnimehu kyllä viimeistään herättää.

      Poista
  2. Oranssista tykkään minäkin kovasti. Ihana aamupala ja helmet sinulla. Kiva kun osallistuit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivahan tällaiseen haasteeseen on osallistua !

      Poista
  3. ♥ihania oransseja valintoja! Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Upeita oranssisia asioita, oranssi on todellinen voimaväri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin. Kyllä ainakin minä saan valtavasti energiaa väreistä näin pimeään vuodenaikaan.

      Poista
  5. Tuollainen poltettu oranssi on kauniin lämmin väri! Ihanasti sopii syksyyn :-)

    VastaaPoista