keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Fiskars ja Billnäs

Tiistaina suuntaisimme kohti Pohjan kuntaa ja ihania ruukkimaisemia. Ensin pysähdyimme Billnäsin rakennusapteekissa.





Siellä oli kyllä kaikkea ihanaa ja paikka onkin varsinainen aarreaitta vanhaa taloa kunnostaville. Meillähän ei mitään tällaisia projekteja ole menossa, mutta voihan sitä ihastella ja haaveilla. Rakennusapteekissa oli myynnissä myös näin hauskoja koirapatsaita :)




Fiskars on aina yhtä ihana. Kesävieraamme eivät aiemmin olleetkaan siellä käyneet ja ihastuivat paikkaan kovasti. Söimme  Kuparipajassa lounasta ja jälkkärikahvit kera herkullisten kakkupalojen nautittiin Petris Chocolate roomissa. Suussa sulavat herkut ja niin kaunis kahvila. Harmi että oli niin helteinen päivä suklaaherkkujen kotiin tuomiselle.







Fiskarsissa kävimme myös tutustumassa sepän pajaan. Seppä siellä kuumissa olosuhteissa olikin työn touhussa.



Matkoilta kotiin tuliaisiksi ostan usein paikallisten leipomoiden leipiä, niin nytkin. Illalla syötiin takapihalla lohta ja salaattia sekä tuliaisleipäherkkuja.  Mielenkiintoinen tuttavuus oli  suklaaleipä.



Nyt ovat vieraat jo lähteneet kotiin päin ja muukin perhe menoissaan. Me nautitaan Viivin kanssa leppoisista viimeisistä lomapäivistä täällä kotosalla. Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

12 kommenttia:

  1. Voi, tuo olisi niin ihana retkikohde, koskaan en ole käynyt. Hyvää loppulomaa, samoissa tunnelmissa täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, paikka on niin kaunis!

      Poista
  2. Fiskars on yksi mun lempparikohteitani. Kun mökki on niin lähellä sitä. Kahvikupeista tunnistin kahvipaikan... se on NIIN ihana kahvila, kun sieltä saa gluteenittomiakin kakkuja, nams.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakut olivat kyllä niin hyviä. Onneksi kahvilaan ei pääse joka viikko :)

      Poista
  3. Fiskars on kyllä paikka johon täytyis joskus päästä käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on kyllä monia kauniita ja vierailemisen arvoisia paikkoja. Tämä yksi niistä!

      Poista
  4. Fiskars on tosi tunnelmallinen paikka ja suklaapuodin herkut suussasulavia :)
    Mukavaa helteistä lomapäivää sinulle!

    VastaaPoista
  5. Pakko päästä tuonne fiskarsiin! Ehkäpä ensi kesänä.:)

    VastaaPoista
  6. ♥ ihana, ihana Fiskars! ja ihana on sinunkin pöytäsi herkkuineen!

    VastaaPoista
  7. Herkullisen näköisiä kakkuja, niitä pitää päästä maistamaan vastakin !

    VastaaPoista
  8. Fiskarssi on kanssa niin ihana paikka. Sinun eväät hyvännäköisiä ja. Mukavia viimeisiä lomapäiviä :)

    VastaaPoista
  9. Mukava esitellä tuttaville paikkoja, jotka ovat heille uusia. Fiskars ympäristöineen ja palveluineen toimii aina!

    VastaaPoista