sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sateisen sunnuntain tuohuja

Sunnuntaiaamu valkeni sateisena. Lenkkeilyn jätin tänään väliin, sen sijaan leivottiin tyttären kanssa Macaroonseja. Olin jo ajat  sitten ostanut kaupasta tällaisen valmispakkauksen ja sillä päätettiin nyt kokeilla. Koskaan aikaisemmin en ole näitä tehnyt.



No, ei näistä tullut ihan sellaisia kuin pakkauksen kuvassa. Helpot olivat kuitenkin valmistaa ja maukkaita.


 
 


Kirpparikierroksellakin ollaan jo ennätetty käydä. Vain yhdellä kolmesta kirppiksestä tein ostoksia. Löysin vanhan kuluneen puulaatikon ja raastimen. Laatikosta teen työhuoneeseeni lisähyllyn ja raastin saa toimia takapihalla kynttilälyhtynä.



Ovikranssikin valmistui. Pajuja ei riittänyt koko kranssin ympäri ja laiskuuttani en viitsinyt lähteä pellolle lisäoksia keräämään.. Viimevuonna ompelemani kananen pääsi nyt kranssiin kaakattamaan.



Mukavaa sunnuntaita!

16 kommenttia:

  1. Ihana vanha laatikko ja söpö pääsäiskranssi! Minusta macaroonsit näyttävät oikein hyvältä :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo mies taas pyöritteli päätään kun näki ostokseni :)

      Poista
  2. Kukkuu uuteen blogiin. :) Kyllä minullekin nuo macaronsit maistuisivat, kelpo leivoksiahan niistä tuli ja kranssi on kiva juuri tuollaisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa vaan tänne blogini lukijaksi!

      Poista
  3. Onpa tyylikäs kranssi - ottaisin mielelläni samanlaisen :)

    VastaaPoista
  4. Hei tuo kranssi näyttää hyvälle noinkin :) enpäs muistanut ottaa kranssipajuja kun tänään pajukossa seikkailtiin.
    Ja kivat löydöt taas kirpultakin! Tsempit alkavaan viikkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika näpertäminen oli noissa pienissä pajukimpuissa. En sitten jaksanut tehdä enempää. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  5. ♥Ihastuttava kranssi, ja nam, herkkuja!

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen monta kertaa katsonut tuota samaa pakettia, mutta ainakin vielä jättänyt sen kaupan hyllylle.. Ehkä kokemuksestasi rohkaistuneena uskaltaudun yrittämään minäkin :) Kaunis kranssi tuli, pitäiskähän munkin tehdä :) Ihana kun saa aina inspiraatiota blogistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kokeile ihmeessä tuota leipomishommaa. Helppoa kun aineet suoraan pusseissa ja pursotinpussikin tulee paketissa mukana. Seuraavaksi kokeilen suklaa macaroonseja. Ilahduttavaa jos jollekin pystyn inspiraatioita täältä tarjoamaan.

      Poista
  7. Minäkään en ole vielä noita macaronseja kokeillut tehdä...voisivat olla kivaa tarjottavaa vaikka tulevissa ylppärijuhlissamme... Ihania kirpparilöytöjä<3

    VastaaPoista