torstai 26. syyskuuta 2013

Käsityökorin tuunaus

Jokunen viikko sitten löysin kirpparilta ihastuttavan pikkukorin, joka oli aika passeli käsityökoriksi olohuoneeseen.

Lauantai 004

Kori kaipasi kuitenkin hieman tuunausta, niinpä maalasin sen valkoisella suhumaalilla.

Kori 004

Sitten keksin koristella sankaa virkkaamillani kukkasilla.

Kori 028

Nyt se saakin huoletta olla esillä olohuoneessa. Kori on sen verran pieni, ettei sinne pysty kertymään keskeneräisiä töitä liiaksi.

Kori 022

Samaiselta kirpparireissulta löysin myös muutamia ihania käsityökirjoja. Näitä olenkin ahkerasti selaillut ja muutamia malleja pian kokeilenkin. Tänään sain päätökseen myös tuolien maalausurakan. Eipä tiedä vaikka, huomenna näkisittekin jo kuvia lopputuloksesta.

Kori 020

Nyt toivotellaan täältä mukavaa torstai-iltaa, ihanaa kun huomenna on jo perjantai!

Kori 017

11 kommenttia:

  1. Nuo kukat viimeistelivät kauniisti kokonaisuuden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, omasta mielestänikin kori kaipasi jotain pikku koristusta!

      Poista
  2. Hih, mullakin odottaa rottinkikori suhausta ;) Mutta nyt olen heilunut oikean pensselin kanssa ihan urakalla. Eteiseen tulossa pienoinen muutos.

    Todella kaunis korista tuli, kukat sopivat loistavasti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin tätä koria ensin sutimaa pensselillä, mutta eihän siitä mitään tullut :)
      Suhumaalilla homma hoituikin nopeasti.

      Poista
  3. Tosi hieno - ja helppoa, kun sen osaa!

    VastaaPoista
  4. Kaunis kori ja suloinen koira :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja Viivi se vasta kehuista pitääkin !

      Poista
  5. Korista tuli kaunis! Kukat sopivat täydellisesti koristeeksi :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Söpö kori<3 Minustakin pensselillä on aika työlästä maalailla rottinkikoreja - onneksi on spraymaali:)
    Hymyjä viikkoosi♥

    VastaaPoista
  7. ♥tuli niin söpöliini kori! söpöliini on myös Viivi :)

    VastaaPoista