sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ex-tempore illanistujaiset

Lauantaiaamun auringossa lenkkeillessä saimme aatteen pyytää ystäväpariskuntaa meille nauttimaan lämpimästä syysillasta pihallamme. Onneksi ystävillämmekään ei ollut mitään sovittuna lauantai-illalle ja niin saimme ex-temporee illanistujaiset järjestettyä samalle illalle. Pieniä järjestelyjä pihamaalla tehtiin ennen vieraiden saapumista. Katoin pöydän katoksen alle lähemmäs takapihan ovea. Tämä paikka olikin lämpimämpi ja suojaisampi paikka istua iltaa auringon laskiessa.

Lauantai 010

Lauantai 012

Lauantai 008


Koirakaveritkin tulivat mukana ja aina kun kohdataan on välit selvitettävä murahduksilla. Loppuillan tämä kolmikko viettikin sitten sulassa sovussa.

Lauantai 018

Tarjottaviksi valmistin värikästä salaattia ja helpon suolaisen piirakan. Piiraspohjat ostan nykyisin pakastealtaasta. Pidän vierasvarana pakastepohjia aina kotosalla. Pohjan päälle silputtua sipulia, paprikaa, savukinkkua, persiljaa sekä ruokakerma/kanamunaseosta. Piiras valmistuu uunissa 200 asteessa puolessa tunnissa. Tosi helppoa!

Lauantai 022

Ilta oli varsin onnistunut. Mutta kyllä jo huomaa että syksy on, kun pimeä tulee aikaisin ja ilma viileni myös pimeyden laskeutuessa nopeasti.
Tästä on taas mukava lähteä uutta työviikkoa kohden. Leppoisaa sunnuntain jatkoa kaikille!

Lauantai 024

10 kommenttia:

  1. Illanvietot ystävien kanssa ovat aina mukavia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Täytyisi tehdä tällaista vain useammin.

      Poista
  2. Kaunis kattaus ja ihanat ruusut :) Sinulle on haaste blogissani, kipaise hakemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruusujen erikoinen väri hurmasi minut kauppassa täysin. Kiitos myös haasteesta. Itse olen vaan tosi huono haasteisiin vastaamaan :(

      Poista
  3. Kaunis kattaus on jo puoli ruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni katan kauniisti arkenakin, koska se on todellakin puoli ruokaa!

      Poista
  4. ♥ kyllä on kaunis kattaus, ja varmasti oli mukavat kekkerit!

    VastaaPoista
  5. Kyllä olet saanut ex tempore näin upeat puitteet aikaiseksi ;)

    VastaaPoista
  6. hauska kuva koirista! :D

    VastaaPoista