lauantai 9. helmikuuta 2013

Toipilaan hellittelyä sekä lumitöitä


Viikonloppu taitaa vierähtää kotoilun merkeissä. Mieheni olkapää leikattiin eilen ja nyt edessä ainakin kuuden viikon toipilasaika kotosalla. Monessa blogissa on ollut kuvia ihanan herkullisista laskiaispullista. Niiipä minäkin heti aamutuimaan päätin pyöräyttää pullataikinan ja näin hellitellä herkuilla omaa toipilastani.

Pullat 003

Meidän perheessä jokaisella onkin sitten omat mieltymyksensä laskiaispullan sisällöstä. Omaani kuuluu ehdottomasti mantelimassa kermavaahdon lisäksi kun taas mieheni pullaan tulee kermavaahdon lisäksi mansikkahilloa. Tyttären pullaan mielellään sekä mantelimassaa että vadelmahilloa ja pojalle taasen käy kumpi hillo hyvänsä kermavaahdon kera. Laskiaispullan päällä pitää ehdottomasti olla mantelilastuja ja tomusokeria. Mitekäs teillä?

Pullat 005

Pullat 006

Lunta on viimepäivinä pyryttänyt sen verran ahkeraan että takapihamme alkaa olla täysin lumimassojen vallassa. Täällä ei olla paljon lumitöitä tehty ja onneksi kevään koittaessa täältä lumi myös sulaa nopeasti.

Pullat 008

Pullat 021

Näissä merkeissä toivottelen mukavaa lauantaita kaikille!

12 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista toipilaalle! Ja onko parempaa hellittelyä kuin nuo laskiasipullat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän tuolle tuntui pullakahvit maistuvan :)

      Poista
  2. Nam - näyttää herkulliselta :) Mun pullat ilman manteleita.

    VastaaPoista
  3. Ihanan herkullisilta näyttää pullasi;-DD Oman laskiaispullan--kermavaahdolla ja mansikkahillolla-- söin eilen kun ystävättäreni kanssa kävimme ihanassa kahvilassa herkuttelemassa, siellä on tosi edullista.
    Isännälle paranemista:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna olen pystynyt välttämään kaupan laskiaispulla kokonaan, vaikka hyviähän nekin on :)

      Poista
  4. ♥ NAM!!! kyllä maistuis täälläkin :) Ja pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti olis laskiaispullaa tarjolla kun tullaan ens kerralla syömään :)

    VastaaPoista
  6. Herkullisen näköiset pullat olet toipilaalle leiponut - ihanan pehmeillekin näyttävät :) itsellä tulee monesti hurahtaneeksi jauhoja liikaa ja ovat sit niin tönkköjä. Meillä pullat syödään hillolla ja vaahdolla :) Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
  7. Pitääkin ensi viikolla leipoa laskiaispullia. Meillä päälle tulee raesokeria. Sisälle kermaa ja vadelmahilloa:)

    VastaaPoista
  8. Nam..hyvältä näyttää..minä tein jo viime viikolla laskiaspullat. Sisään tuli vadelmahilloa ja kermavaahtoa.

    VastaaPoista