torstai 13. joulukuuta 2012

Postia ja piparimuffinsseja

Ihanaa, tänään potilaatikkoon kolahti ensimmäiset joulutervehdykset ystäviltä! Harmi että posti keskittää näitä joulutervehdysten jakoa ja useimmat kortit saapuvat niputettuna juuri ennen aattoa. Meillä joulukortit pääsevät koristamaan eteisen seinää. Esillä olevat kortit ovat osa jouluista sisustustamme.

Muffinssit 015

Meillä ei ole vielä leivottu pipareita, mutta tänään kotiin saatiin kuitenkin piparin ihanaa tuoksua piparimuffinssien muodossa. Tämä ohje on Kotilieden välissä tuleesta vuoden 2012 kalenterista.

Piparimuffinssit/ n.12 kpl

1 dl sokeria
1 rkl piparkakkumaustetta
100g kuivattuja puolukoita tai karpaloita ( itse käytin pakastettuja puolukoita)
2 tl ruokasoodaa
1 dl ruisjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
3 dl piimää
2 dl tummaa siirappia
1 dl juoksevaa rasvaa tai öljyä

Pinnalle:

2 dl tomusokeria
2 rkl mansikanmakuista tomusokeria
1 rkl vettä

1. Levitä muffinssivuoat pellille. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää piimä, siirappi ja rasva. Sekoita tasinen taikina ja lusikoi muffinivuokiin. Jätä kohoamisvara.
2. Paista 225- asteessa vuokien koosta riippuen 10-15 min.
3. Koristele jäähtyneet muffinssit tomusokerikuorrutteella.

Muffinssit 012


Meidän miesväelle nämä ainakin maistuivat!
Mukavaa illanjatkoa kaikille.

3 kommenttia:

  1. Nam.. Ohjeesi kuulostaa erittäin hyvältä :)

    VastaaPoista
  2. Ihan kortti tuo patakintaat.Ensi vuodeksi kiva idea.

    Just eilen kattelin kaupassa ihania muffinssivuokia ja aattelin piparimuffinssin ohjetta etsiä.No tässä se nyt on.KIITOS.

    VastaaPoista
  3. Aah, varmasti makoisaa! Joulukortteja on niin mukavaa lähettää ja saada!

    VastaaPoista