sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pöyristyttävää!

Tänään päätettiin lähteä heti aamusta sienimetsään Suppilovahveroita etsimään. Ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi kirkaasti siniseltä taivaalta ja mieli oli iloinen. Metsässä  hetken kuljettuamme mieleni kuintenkin muuttui hyvin surulliseksi. Tutussa sienimetsässämme oli käynyt roskaajia!


Kuinka ihmisille tulee pieneen mieleenkään heittää kaatopaikalle  kuuluvat jätteet luontoon? Nämä "kaunistavat" metsää vielä pitkään.


No, tämä toinen löydös oli ovelasti yritetty piilottaa kivenkoloon.



Näin jotkut ajattelemattomat pilaavat yhteistä ihanaa luontoamme. Ei paljon naurattanut. Omalle jälkikasvulleni olen jo pienestä pitäen pyrkinyt opettamaan kierrätystä ja luonnon kunnioittamista.


Onneksi näitäkin löytyi, eikä kotiin tarvinnut palata surullisena tyhjinkäsin.


Sunnuntaita kaikille!

2 kommenttia:

  1. Harmi, että on näin ajattelemattomia ihmisiä.

    Onneksi löysit myös sieniä. Minä kävin sienessä viime viikonloppuna. Meilläpäin suppilovahverot olivat vielä aika pieniä. Mutta leivoin niistä sienipiiraan.

    Sienimetsä on kiva paikka..siis ilman roskia.

    VastaaPoista
  2. Todella ajattelematonta sotkea meidän kaikkien yhteistä vihreää kultaa!! Ja nykyään jätehuolto on tehty niin hyvin toimivaksi, ettei kenelläkään pitäisi olla mitään tarvetta sotkea luontoa! Paheksun. Onneksi teit myös sienilöytöjä :-)

    VastaaPoista