tiistai 16. heinäkuuta 2019

Valmistautumista suureen marjajahtiin

Kohta alkaa olla käsillä se aika, kun marjoja saa poimia metsästä ihan tosissaan :) Lähipäivinä  olen katsastanut tulevia marjanpoiminta paikkoja ennakkoon. Hyvin vaihtelevasti tuntuu tänne mustikkaa tulevan.  Toisin paikoin ei näy marjoja ollenkaan ja sitten taas toisaalla marjoja on todella reilusti.



Varusteet onnistuneeseen marjanpoimintaan minulla onkin jo valmiina. Mustikoita tykkään kerätä ihan käsin, silti kauppareissulta mukaan tarttui uudentyylinen poimuri. Saas nähdä kuinka tuolla marjojen poimiminen onnistuu. Luulen että tuolla hakkuralla Puolukoita tuleekin poimittua.




Eilen saimme jo esimakua tulevasta. Läheiseltä suoalueelta kerättiin hetkessä litran verran Lakkoja ja paljon raakileita sinne vielä jäi, joten taitaa tuolta toisenkin litran vielä saada.







Eilen kerätyistä mustikoista leivoin tänään meille mustikkamuffinsseja. Vielä ei mustikoita ole kerättäväksi ämpäritolkulla, mutta vähitellen nekin kypsyvät keräyskuntoon.




Voi että rakastan tätä aikaa. Luonnossa on kiva liikkua ja samalla saa talteen kesän makuja talven varalle! Pidätkö sinä marjojen keruusta ja onko niitä tullut jo kerättyä? Kivaa viikonjatkoa kaikille!


17 kommenttia:

  1. Niin herkullisilta näyttävät muffinsisi, että eksyin heti katselemaan muffinssiohjeita :) Toiveissa saada edes muutama desi mustikoita tai edes suu värjättyä mustikoilla. Pitäisi olla joku valkoinen maalarinhaalari metsässä yllä, kun ne punkit kammoksuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulipuku ja kumisaappaat kyllä pitävät punkit loitolla. Enemmän riesaa taitaa olla kuitenkin hyttysistä. Hakusanalla mustikkamuffinit löytyy monta hyvää ohjetta Googlen kautta.

      Poista
  2. Slurps ja namsk marjasaaliillesi!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisen näköinen poimuri, säästää varmaan selkää. Marjat ovat ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä miten käytännössä toimii. Tuleeko enemmän roskia kuin marjoja :)

      Poista
  4. Mustikat alkavat olla parhaimmillaan nyt.. samoin nuo lakat. Herkkuja ovat :)

    VastaaPoista
  5. Mustikoiden poimiminen on kyllä rauhoittava. Toivottavasti itsekkin löytäisin mustkoita tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä on ihana paikka mielen nollaukseen ja samalla koriin kertyy herkkuja. Toivotaan että löydät hyvät marjapaikat!

      Poista
  6. Enpä ole tuollaista marjanpoimuria nähnytkään.

    Minä en tykkää marjanpoimimisesta, sain siitä tarpeeksi lapsena ja nuorena. Mutta silti poimin jonkun verran marjoja jos on helposti saatavilla :) Sellainen tunti-pari marjaretkellä menee ihan hyvin, mutta sellaiseen tuntien poimintaurakkaan päivittäin esim. viikon ajan en enää halua ryhtyä.

    Silloin kun appiukolla oli vielä "erämaa"mökki niin poimittiin joka päivä mustikoita omalta tontilta. Mustikat ovat ihan älyhyviä, joten eihän niitä voinut siihen nenän eteen jättää mädäntymään. Välillä lapset ja mies poimivat ehkä vartin ja minä pidempään. Saatiin monena kesänä tuollakin poimimisella vähän mustikkaa pakkaseen saakka.

    Lakkoja kyllä poimisin, jos olisi sopivia paikkoja tiedossa. Niitäkin on tullut lapsena kerättyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään metsässä tunti tolkulla viihdy. Se täällä maalla on ihanaa kun tuo marjametsä on vieressä, sinne ei erikseen tarvitse autolla lähteä. Ei kyllä kroppakaan sellaista tuntien poimimisrupeamaa kestäisi. Vähän kerrallaan hyvä tulee!

      Poista
  7. Kyllä tykkään ja kerään. Mustikoita eilen en nähnyt metsässä ollenkaan mutta kanttarelleja löytyi kiitettävästi että niistä saa kastiketta ja piirakkaa... nam! Aika ronskin näköinen tuo keräilyvehje!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun löysit Kantarelleja, ne ovat mielestäni sienien aatelia!

      Poista
  8. Ihanat marjaisat kuvat ja muffinssit näyttävät herkuilta.

    VastaaPoista
  9. Marjoja taitaa tänä kesänä tulla kivasti. Lakkojakin olet löytänyt.
    Hempeää jatkoa!

    VastaaPoista