lauantai 23. helmikuuta 2019

Laskiaispullia ja arpajaisvoittoja

Taannoin kyselin Instagramin puolella kumpi täyte laskiaspullassa, mantelimassa vai mansikkahillo on mieluisampi? Niinhän siinä kävi, että enemmistö kallistui hillotäytteen kannattajiksi. Itse pidän enemmän mantelimassatäytteestä, mutta kyllä hillopullakin mastuu. Vastasipa kaksi , että täyttää itsetehdyt laskiasipullat kummallakin täytteellä :)




Viime vuonna piti jo kokeilla vähän erilaisia laskiaispullia, mutta niiden teko sitten jäi. Tänään tein pitkästä aikaa pienen pullataikinan ja päätin kokeilla myös näitä pullasarvien tekoa.



Hieman väkertämistähän näiden teko vaatii. Ensin  muotoillaan foliosta muotit, joiden ympärille pullataikina kiedotaan.


Valmiit sarvet täytetään sitten mansikkahillolla ja kermavaahdolla!



Kauniita ja hyvänmakuisia pullasarvia. Ehkä myös hieman helpommin syötäviä kuin perinteiset laskiaispullat. Laskiaspullan syönissäkin taitaa olla monta tyyliä. Toiset syövät hatun ensi ja toiset haukkaavat reilusti koko pullaa.


Minua on viimeaikoina arpaonni suosinut useammankin kerran! Tammikuussa posti toi voiton Marlen joulukalenteriarvonnasta. Ihana kehyskukkaro pääsikin heti käyttöön saaden kannettavakseen kaikki kauppojen etukortit.
Eilen posti toi Oli aika-blogin arvonnasta voittamani puisen avaimenperän. Ihana keltainen talo pääsee tärkeään hommaan,  pitämään huolta kesäkodin avaimesta. Miten sattuikin että kumpainenkin voitto on lempiväriäni keltaista ! Kiitos voitoista. Pitääpä suunnitella omaankin blogiin joku kiva arvonta, joten pysykäähän kuulolla.





Ihanaa lauantain jatkoa kaikille!



25 kommenttia:

  1. Hetken mietin, että oletko täyttänyt laskiaispulan omar-karkeilla:D
    Hmmmm, no voisihan sekin olla ihan hauska makuyhdistelmä.
    Oioi, minkälaisia pullasarvia oletkaan tehnyt - tämä vinkki painetaan kyllä visusti mieleen<3

    VastaaPoista
  2. Nuo pullasarvet, ah, näyttävät houkuttelevilta. Ne kaupan kermasarvet ovat niin äklön rasvaisen näköisiä, että jäävät kauppaan, mutta noilla pullamaisilla voisi kyllä herkutellakin. Ja tehdä tötteröstä niin suuren, että sisään mahtuu reilusti täytettä :)
    Onnea arvontavoitoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En kyllä itsekään ostaisi kaupan kermasarvia. Näihin omiini lisäsin kermavaahtoon myös vähän rahkaa. Pullaherkkuja syödään maltilla, eikä joka päivä :)

      Poista
  3. Voihan slurps,nyt tekee ihan kamalan paljon mieli laskiaispullia:P

    VastaaPoista
  4. Pullasarvi :) tulee ihan vanhat postikortit ja runsaudensarvet mieleen, ihana idea. Onnittelut voitto-onnesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivatkin varsinaisia runsaudensarvia kaloreiden suhteen :)

      Poista
  5. Oi, kun oli herkulliset pullat! Mietin myös, että pitäisi tehdä laskiaispullia. Teen vasta sitten, kun puoli perhettä on kotiutunut hiihtolomalta takaisin kotiin, kun ei tällä kertaa päästy kaikki lähtemään.

    Onpa sinulla tosissaan ollut arpaonnea - onnea! Minä olen tainnut olla todella epäonnekas, kun en ole edes osunut arvontojen äärelle voidakseni osallistua ;). Joskus menee näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä voittaa kun tarpeeksi moneen arvontaan osallistuu.

      Poista
  6. Ai, mitä herkkuja. Mantelimassaa minulle kiitos :D
    Ja miten hauskaa, minunkin lempivärini on keltainen. Hienoa, että talo löysi perille. Välillä pelkään, kuinka posti kulkee. Toivottavasti avaimenperä on mieluinen. Nämä pikkutalot ovat herättäneet aika mukavasti ihastusta. Ehkä pitäisi tehdä lisää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kiitos ihan superhieno talo on ja tulee myös käyttöön!

      Poista
  7. Laskiaisen pullasarvi onkin hyvä keksintö, on tosiaan sen kermavaahdon kanssa joskus "vaikeuksia" 😜 Mantelimassa on mulle se oikea valinta näissä pullissa, mutta kyllä se hillollakin maistuu.

    VastaaPoista
  8. Ihania pullaherkkuja! Itse olen hillon ystävä. Kivoja voittoja olet saanut.
    Pienet voitit ilahduttavat kovasti.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin enää nykyisin postilaatikossa on yhtään mitään. Todella kivat yllätykset olivat kyllä nämä voitot

      Poista
  9. Laskiaspullat ovat niin kermaisen hyviä, nam. Paljon onnea voitoista, ihania ovat. Kaunista sunnuntaita sinulle ❤

    VastaaPoista
  10. Aah, mitä laskiaispullia! Meilläkin piti eilen olla leivontapäivä, mutta kamala flunssa iski perjantaina, eikä puhettakaan, että olisin voinut mitään leipoa. Eikä olisi ollut fiksuakaan. Olet ollut onnekas, söpö tuo avaimenperä ja sopii juuri kesäkodin avaimien hoitajaksi. Tiesin lempivärisi, siksi keltaista sinulle : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää tuo sairastelu, toivotaan että paranet nopeasti. Kukkaro on superkiva, kiitos vielä!

      Poista
  11. Onnea voitoista .Ihania laskiaispullia . Minä taidan tehdä myös tällaisia pullia. Minulla on ihan muotit mihin taikinan voi laittaa. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä olet muotit ostanut? Sellaisille olisi kyllä tarvetta.

      Poista
    2. En ole ostanut kuin tarvikkeet joskus vuosia sitten . Se on ohutta ruostumattomasta teräs levyä, meillä on yksi perhetuttu joka on ne tehnyt. Pitää laittaa postaukseen jossain vaiheessa .Mutta kyllä sellaisia myydäänkin valmiina netissä, ovat vain aika arvokkaita. Mutta kiva idea tämä pullataikinaan tehdyt. Minä olen tehnyt valmiista lehtitaikinan siivuista suolaisia ja makeita. Leikannut ensin taikinapyörällä siivuja mitkä olen pyörittänyt suppilon ympärille .

      Poista
    3. Kiitos vastauksesta!

      Poista
  12. Hienoja nuo pullasarvet. Nyt jäi mietityttämään, että saako niissä yhdellä haukkauksella suuhun sekä hilloa (tai mantelimassaa), kermavaahtoa ja pullaa? Ja mahtuisiko niihin kenties vielä enemmän täytteitä?

    Kyselee täyteahmatti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yhdellä haukulla suuhun tulee kaikkia herkkuja :)

      Poista