maanantai 14. tammikuuta 2019

Vaaleansinisiä villasukkia

Nykyisin tulee neulottua sukkia varsin verkkaiseen tahtiin. Muutaman vuoden takaisen neuloosin jälkeen, kun kotona odottelee vielä monta sukkaparia ilman käyttäjää :) Joulukuussa lahjoittelinkin valmiita sukkia Pelastusarmeijan Joulupata-keräykeen. Välillä sormet kuitenkin syyhyävät neulontahommiin ja niin kaupasta kulkeutuu kotiin sukkalankaa.



En ole koskaan oppinut lukemaan neulontaohjeita. Minulle lyheinteillä kirjoitettu kapulakieli ei vaan aukea. Niinpä nämä neulomukseni ovatkin aina yleensä perussukkaa, tai korkeintaan valepalmikkoa.



Viime aikoina  olen saanut valmiiksi kahdet vaaleansiniset sukat. Kumpaisetkin sukat neulottu Novitan Nalle-langasta. Mielestäni Nallesta neulotut sukat ovat miellyttävämmät ja hieman ohuemmat käyttää, kuin 7 veljestä langasta tehdyt. Pitkävartisisssa raitasukissa varressa sekä yksiväristä, että raidallista Nallea kolmen kerroksen välein.




Nyt on ollutkin villasukille käyttöä. Ulkona meitä hellii mielettömän ihanat ulkoilusäät ja talvisessa luonnossa onkin tullut liikuttua paljon.



Mukavaa viikonalkua ihan jokaiselle!

15 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia! :) Ja ihanaa kun on kunnon talvi, mie tykkään.

    VastaaPoista
  2. Ihania sukkia olet tehnyt!
    Kyllä talvi on nyt kauneimmillaan. Toivotaan, ettei tule liian kylmää.
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Hauska sana tuo "neuloosi" - toivon, että se iskisi tännekin. Ostin joululomalla lankaa pipoa varten, mutta muuta en asian hyväksi ole tehnyt kuin kerinyt langan takaisin kerälle Hugon jäljiltä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, neuloosi kun iskee alkaa neuleita syntymään tiuhaan tahtiin.

      Poista
  4. Upeita sukkia olet tikutellut... nyt niitä tarvitaankin, kun ollaan jälleen saatu kunnon talvi :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat, molemmat. Aivan huikea tuo viimeinen valokuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanantain auringonlasku oli kyllä todella upeaa katseltavaa.

      Poista
  6. Vau mikä väri taivaalla.
    Onpa kauniin sinistä lankaa. Ihanat värit pidemmissä sukissa.
    Välillä minäkin innostun, taas tulee paussia sukkien kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sykleissä menee tämä neulomisvimma minullakin.

      Poista
  7. Kauniin värisiä sukkia! Vieläköhän tuon kantapään osaisi...

    VastaaPoista