lauantai 20. lokakuuta 2018

Herkullinen Mifulisäke

Täällä taas! Tietokone saatiin kotiin huollosta ja nyt ainakin tuntuu pelaavan. Kolmen viikon blogitaukohan tästä sitten lopulta  tuli. Mutta nyt jaan teille yhden herkullisen reseptin, jonka  löysin  Rakkaudella Vege- lehdestä 2/2018.  Lehdessä ohje oli Mifutomaatit nimellä, mutta tämä Mifusuikaleista ja kvinoasta tehty täyte sopii erinomaisesti myös pitaleipien sisään.

Täytteeseen tarvitset:
1 dl Kvinoaa
1 pkt  maustamattomia mifusuikaleita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2 paprikaa
1 rkl ruokaöljyä
1/2 dl teriyakikastiketta
1/2 dl yrttejä hienonnettuna (timjamia. persiljaa, basilikaa)
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
(lisäksi silppusin mukaan yhden miedon chilin)



Kvinoa keitetään paketin ohjeen mukaan. Mifusuikaleet pilkotaan ja paistetaan pannulla sipluttujen sipulien ja paprikan kanssa. Kun sipulit ovat kuullottuneet lisätään mausteliemi sekä silputut yrtit ja lopuksi valutettu kypsä kvinoa.
Lisää täytettä uunissa lämmitettyjen pitaleipien sisää, rapean salaatin  ja maustetun ranskankerman lisäksi.
 ( Lehden ohjeessa täyte lisättiin tyhjäksi koverrettujen Häränsydäntomaattien siälle ja tomaatit kypsennettiin lopuksi uunissa.)



Syksyn ruska on ollut todella kaunis ja kun alkuviikosta olin Vaasassa sain vielä ihailla upeaa luontoa. Nyt täällä etelässä puiden väriloisto alkaa olla muisto vain. Onneksi olen tallentanut useita valokuvia näistä upeanvärisistä puista.



Ihanaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihanat ruskan sävyttämät puut!
    Nyt alkavat jo puut olla paljaina, oikein ryöpsähtää kasa lehtiä puiden juurille paksuksi matoksi.
    Herkullisen näköistä pitaleipää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmetys oli suuri kun Vaasasta palasin. Miltei kaikki lehdet olivat tippuneet puista muutamassa päivässä. Nyt haravoitavaa riittää :)

      Poista
  2. Ihana ruska on tosiaan ollut. Vielä hetken siitä pääsee nauttimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomiseksi luvattiin kovia tuulia, taitaa loputkin lehdet irrota puista.

      Poista