keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Kukkiensidontaa oppimassa

Yksi taito jota kovasti ihailen, on kukkiensidonta. Miten taitava floristi sitoo vaatimattomistakin tarpeista näyttäviä kimppuja. Tänään minulla oli mahdollisuus osallistua kukkiensidonta-kurssille kotikylämme kukkakaupassa. Kukkahuone Linnean taitava Heidi johdatteli meidät illan aikana kukkasidonnan saloihin. Heidin kukkakauppa on täynnä kaikkea ihanaa!








Jokainen kurssilainen sai pienen opetushetken päätteeksi sitoa itselleen  mieleisen kimpun. Opittiin kimpputarpeiden  asetteleminen spiraalimuotoon. Yllättävän vaikeaa tämä oli, vaikka ammattilaisen tehdessä näytti niin helpolta :)





Melkoisen ähellyksen ja tuskailun jälkeen sain kuin sainkin kimpun aikaiseksi. Omaan kimppuuni valitsin suosikkikukkiani, jaloleinikkejä!





Olipa mukava ilta. Eipä silti, aion jatkossakin hakea kimput kukkakaupasta, mutta kesäkodilla varmasti käytän saamiani oppeja kesäkukkien sidonnassa kimpuiksi. Leppoisaa illanjatkoa!


23 kommenttia:

  1. Todella kaunis kimppu!❤️🌸

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa kivalta kurssilta! :) Tuo onkin ihan oma taiteenlajinsa, ja floristeillakin on niin oma käsialansa näissä. Kauniin kimpun sait tehtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juurikin näin. Ihana oli päästä kurkkaamman tätä alaa vähän lähemmin.

      Poista
  3. Tuota haluaisin itsekin päästä ammattilaisen opastuksella kokeilemaan!
    Kauniin kimpun loihdit! Minäkin rakastan noita leinikkejä!

    VastaaPoista
  4. Kauniin kimpun teit. Ihania kuvia muutenkin varmasti mukavalta kurssilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joukko toisilleen vieraita ihmisiä kokoontui uutta oppimaan ja mukavaahan meillä oli :)

      Poista
  5. Todella kauniin kimpun olet sitonut!
    Tuo olisi minustakin niin ihanaa puuhaa!
    Aurinkoista torstaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea kukkakauppiaalta. Mukava kurssi-ilta!

      Poista
  6. Hempeä kimppu. Jaloleinikki on kaunis kukka.

    VastaaPoista
  7. Ihania kukka-asetelmia siellä♥ ja todella kauniin kukkakimpun sidoit♥

    VastaaPoista
  8. Munkin pitäis käydä tollanen kurssi. Oon ihan aut koko hommasta.
    Ihailen toisten kädentaitoa, ja taas totean että multa ne puuttuvat.
    Kauniin kimpun teit. Mä ihastuin noihin kaktuksiin.

    VastaaPoista
  9. Kauniin kimpun osasit tehdä! Kauniita kalusteita siellä teidän kukkakaupassa!

    VastaaPoista
  10. Onpa teillä siellä ihana kukkakauppa, mun ammattihaave oli muuten lapsena tosi monta vuotta kukkakauppias :) (ja oon ollut yhtenä kesänä kukkakaupassa töissä, silloin juuri tuota sidontaa tuli harjoiteltua). On kyllä kiva, että tarjoavat tuollaisia kursseja, juurikin niihin luonnonkukkasiin on kesällä niitä oppeja kokeilla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kauniin kimpun teit!
    Minä olen käynyt muutaman kerran kukkakursseilla, mutta kimpun sidontaa siellä ei ole harjoiteltu. Olen tykännyt todella paljon niistä kursseista.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Kauniin kimpun teit, parempi on kuin monessa kukkakaupassa. Jaloleinikki on ihana, juuri niitä oli meilläkin maljakossa.

    VastaaPoista
  13. Voi miten kiva että pääsit tuollaiselle kurssille! Aivan ihana kimppu❤ Leppoisaa sunnuntaita❤

    VastaaPoista