keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Hyvä alku päivälle

Kuulutko niihin, joille aamupala on yksi päivän tärkeimmistä aterioista, vai riittääkö päivän aloitukseksi kuppi mustaa kahvia?  Nuorena aamupala ei minulle maistunut, mutta nyt vanhemmiten sen merkitys on tärkeä.



Pyrin valmistamaan osan aamupalajutuista jo edellisenä iltana, näin aamuhetkestä muodostuu kiireetön ja mukava. Tyhjään vatsaan juon heti herättyäni lasillisen vettä. Varsinaiseen arkiaamupalaan kuuluu vaihtelevasti tuorepuuroja tai ruisleipää. Tälle aamulle olin pistänyt tekeytymään omenaisen tuorepuuron.




Tähän puuroon tuli 2 dl kauramaitoa, reilu desi kaurahiutaleita, 2 ruokalusikallista chiansiemeniä, teelusikallinen kookoshiutaleita ja aamulla raastoin mukaan vielä yhden omenan. Koristeeksi jotain vihreää, tänään yksi kiwihedelmä.

 
Aamiassmoothie on tullut meille jäädäkseen. Teen smoothein  aina illalla valmiiksi ja meillä onkin  kaikki omat pakastemarjat käytetty pois. Onneksi lähikaupan pakastealtaasta saa tätä kotimaista marjasekoitusta. Pussissa on musta- ja punaherukoita sekä mustikkaa. Lisäksi laitan smoothieen aina  aika ison palan tuoretta inkivääriä. Nykyisin nesteenä tulee smoothiessa käytettyä sokerittomia mehukeittoja.




Tulossa on taas ihana aurinkoinen kevätpäivä. Vaikka kellojen siirrosta en niin välitäkään, onhan se ihanaa kun illalla on niin valoisaa. Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

9 kommenttia:

  1. Aamiaistunnelmia! Salaisten tuohon nuoruuden aamiaiseen, joka oli todella laiha!
    Itse syön joka aamu lautasellisen kaurapuuroa, johon sekoitan soijajogurttia ja mustikkakeittoa. Smootheja olen opetellut myös tekemään ja ne kuuluvat myös joihinkin aamuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitetty kaurapuurokin on hyvää ja smoothiella alkaa päivä mukavasti!

      Poista
  2. Täytyy tunnustaa, että arkisin olen lipsunut tuon aamupalan suhteen vaikka tiedän, että sen merkitys on älyttömän suuri päivän ruokaympyrässä. Joskus nappaan työmatkalla chia-tuorepuuroa aamun aloitukseksi, useimmiten ensimmäinen ateria on lounas. Viikonloppuisin hellin vatsaa kaurapuurolla ja ilokseni mies syö myös sitä mielellään. Kiitos tuosta marjavinkistä. Tuo sekoitus on kyllä mahtava.

    Meillä satoi tänään illalla monta senttiä lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voisi lähteä kotoa ilman aamupalaa. Kyllä olo olisi melko hutera, jos en söisi aamulla kunnolla. Lunta tuli tosiaan illalla melkoisesti :( No, toivotaan että sulavat nopeasti pois.

      Poista
  3. Nuo Smoothiet on sitten herkkua:) Minulla tuo aamupalan syöminen vaihtelee..työ aamuina usein puuroa, jaksaa paremmin:) Mukavaa pääsiäisviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puurot ovat helppoa ja ravitsevaa aamupalaruokaa! Vatsa tykkää :)

      Poista
  4. Inkiväärijuomaa minäkin teen aina silloin tällöin. Aamupalasi näyttää todella herkulliselta, sillä on hyvä aloittaa päivä. Leppoisaa Helatorstaita sinulle:)

    VastaaPoista
  5. Syön usein aamupalaksi puuroa.
    Joskus tulee syötyä leipää. Ja tietysti kahvia pitää heti aamusta juoda.😊
    Tuorepuuroa en ole koskaan tehnyt.
    Minäkin käytän joskus smoothiessa sokeroimatonta mehukeittoa.
    Hyvää pääsiäistä!🐣🐥❤️

    VastaaPoista
  6. Tuorepuuro on niin hyvää, sen valmistelu vaan tahtoo unohtua illalla. Kyllä tuolla satsilla jaksaa lähteä päivään!

    VastaaPoista