maanantai 1. tammikuuta 2018

Se on taas täällä, kevyempi tammikuu!

Heipä hei ja hyvää uutta vuotta 2018 kaikille! Vuosi vaihtui mukavissa merkeissä ystäväperheen kanssa ja nyt onkin aika suunnata katseet kohti tulevaan.



Minä, samoin kuin moni muukin aloittaa vuoden kevyemmällä ruokavaliolla. Vietän myös sokeritonta alkuvuotta. Huh, mitähän siitäkin taas tulee kaiken tämän herkuttelun jälkeen :)



Viime vuonna pystyin välttämään näkyvän sokerin käyttöä pitkälle kevääseen. Kyllä on myönnettävä, että olo oli paljon energisempi ja olemus solakampi, ilman tuota jatkuvaa sokerin pupeltamista.
Vaikka jouluna syötiinkin jouluruokia maltillisesti, ehdin jo kaivata enemmän kasvispainotteista ruokavaliota.



Viikolla syön edelleen töissä lämpimän aterian, mutta viikonlopuilla on tarkoitus päästä kokeilemaan uusia kasvisruokareseptejä. Onnistuneista kokeiluista  päästä lukemaan sitten täällä blogissa.





Hyväksi tavaksi on jo syksyllä muodostunut aloittaa aamu itsetehdyllä smoothiella. Pakkasesta ovatkin marjat huvenneet kiitettävästi. Tämän aamuiseen energiajuomaan sekoitin puolukoita, mustikoita, banaanin ja reilun palan inkivääriä. Smoothien nesteenä olen nyt käyttänyt Valion sokeroimattomia mehukeittoja. Uskon ja toivon että tuoreen inkiväärin syönti pitäisi minut terveenä ja välttyisin ikäviltä nuhataudeilta.





Vuoden ensimmäisen käsityönkin sain tänään valmiiksi. Itselle valmistui pitkät villasukat Nallelangasta. Varren kuvio tehty valepalmikkoneuleella joka on todella helppo ja mielestäni kaunis pitsineulekuvio.




Onko siellä lukijoissa muita kevyempää tammikuuta viettäviä? Entä onko muita uuden vuoden  päämääriä, joita olet lähtenyt tavoittelemaan. Tänään täällä vielä huilitaan ja otetaan rennosti, huomenna paluu arkeen ja töihin! Kivaa päivää kaikille.





18 kommenttia:

  1. Mukavaa alkavaa Uutta vuotta myös sinulle.
    Minäkin ehdein juuri ja juuri päätellä sukat, ennenkuin Ykkönen lähti kotiin, jotenka sain ne hänelle mukaan.
    Kyllä nuo jouluruuat jo alkavat vähän tökkiä, mutta näistä pyhistä jäi vielä niin paljon ruokaa, että me elämme niiden kanssa varmasti tän viikon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan Tuija keksimään lopuista jouluruoista jotain herkkuruokia. Laatikot sopivat sosekeittoihin tai rieskoihin.

      Poista
  2. Herkuttelun vähentäminen ja ruokavalion skarppaus on edessä täälläkin päässä. Mukavaa uuden vuoden alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luulen että aika monella samat kuviot.

      Poista
  3. Hyvää tätä vuotta!

    Aloitin keventämään jo ennen joulua, mutta jouluruokia nautin kun niitä oli tarjolla. Kotiin niitä ei hankittu lainkaan. Nyt uudeksi vuodeksi tuli lasten kanssa laitettua suolaisia herkkuja. Paistettiin porukalla pasteijoita, joita en voi vastustaa Ü

    Huomenna on vielä lomapäivä ja sitten jatkuu arkinen aherrus.

    VastaaPoista
  4. Minun pitäisi ehdottomasti keventää, katsotaan miten mahdan päästä alkuun hommassa.

    Meillä lapset ovat ihastuneet smoothiesta ja pakkasessa ei taida olla enää mitään muuta kuin vähän vadelmia jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smoothiet maistuvatkin kaiken ikäisille ja hyvä niin!

      Poista
  5. Kuulostaa ja näyttää hyvältä, ihania kuvia♥ Täälläkin on aina näin uudesta vuodesta aloitettu "herkkulakko" mikä onkin kovin helppoa niiden jouluähkyjen jälkeen:) Syödään paljon salaatteja ja keittoja näin alkuvuodesta..joten innolla jo odottelen millaisia vinkkejä täältä saakaan noista kokeiluista♥ Smoothiet on kyllä herkkua! Mukavaa alkanutta vuotta sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kummasti salaatti ja muut kevyet herkut maistuvat näin alkuvuonna :)

      Poista
  6. Yleensä tämä tammikuu alkaa kevyemmin.
    Mutta en tehnyt mitään lupauksia, kun en kuitenkaan saa niitä pidettyä.😀
    Kauniit villasukat olet tehnyt!❤️
    Hyvää alkanutta vuotta!❤️

    VastaaPoista
  7. Onnellista vuotta sinullekin! Smoothie olisi kyllä hyvä vaihtoehto, mutta keittelen puuron joka arkiaamu. Ehkä jonain aamuna kokeilen. Kauniit sukat! Nyt on niin paljon ollut kirjavia sukkia, että yksiväriset ovat todella mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puurolla päivä lähteekin hyvin käyntiin. Viime vuoden alussa innostuin tuorepuuroista, ne voisikin ottaa taas kokeiluun.

      Poista
  8. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle <3

    Keväntää pitäisi täälläkin ja tyttäreni laatiikin nyt tammikuun ruokalistoja, joiden avulla kevennetään koko perhe :) Smoothiet ovat listalla mukana!

    Hienot sukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, usein teini-ikäiset tyttäret ovatkin hyviä buustaajia kevyemmille ruokatavoille.

      Poista
  9. Kivat tossut olit tehnyt.
    Ja eiköhän se kevene automaattisesti kun jouluruuat on saatu syötyä. Meillä keiteltiin hernekeitto välipäivinä keltaisista herneistä (ynnä kinkkujämät sekaan) - mutta uutena vuotena oli tarjolla vielä pari pientä joululaatikkoa - ja ne menivät kerralla... :O Neljä suklaarasiaa on avaamatta... Ei tee mieli, pitää muistaa laittaa tarjolle kahvipöytään vieraille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meille ei suklaarasioita kertynyt syötäväksi eikä kaappiin säilytettäviksi. Jos kotona olisi suklaata, se kyllä tulisi syötyä :)

      Poista
  10. Samat ajatukset täällä, kevyempää ruokaa kaipaa, vaikka jouluna ei kovin tullutkaan ahmittua. Sukat on oikein kauniit:)

    VastaaPoista