perjantai 24. marraskuuta 2017

Uuniperunoita kahdella täytteellä

Perjantai ja herkuttelun aika! Täksi illaksi suunniteltiin helpot uuniperunat kahdella eri täytteellä.





Perunaa syödään kotona nykyisin harvakseltaan, kun kumpikin syö lounaan arkisin töissä. Siitäkin  on  jo tovi, kun viimeksi uuniperunoita valmistimme. Perunoiden kypsymisen aikana valmistuu melko vaivattomasti herkulliset täytteet. Yksikin täyte riittäisi hyvin, mutta päätimme tällä kertaa kokeilla kahta. Ylijäävän herkkutäytteen voi syödä ruisleivän päällä seuraavana päivänä.



Kinkkutäyte:
Palvikinkkua rouhittuna
puolikas punainen paprika
1 valkosipulinkynsi
ruukku tuoretta persiljaa'
mustapippuria rouhittuna
 purkki creme freicea
turkkilaista jogurttia n. 1dl

Sekoita pieneksi silputut aineet creme freiceen ja lisää turkkilaista jugurttia niin että saat sopivan koostumuksen täytteeseen.

Savukalatäyte:
kylmäsavustettua kirjolohta
1 punasipuli
1 valkosipulin kynsi
puntti tuoretta tilliä
puolikkaan sitruunan mehu
 purkki creme freicea
turkkilaista jogurttia n. 1 dl 
sitruunapippuria

Silppua kala, sipulit ja tilli pieneksi. Lisää joukkoon creme freice ja turkkilainen jogurtti. Niin ja uuniperunoiksihan parhaiten sopivat hieman kookkaammat Rosamunda perunat. Pestyt perunat kypsyvät folion sisällä uunissa 200 asteessa n. tunnissa.





Nam, hyvää oli ja niin helppoa! Ainut huono puoli näissä on se, että tulee syötyä ihan liikaa :)
Vielä ehdit osallistua myös ekoarvontaan täällä, jos et sitä ole vielä tehnyt! Mukavaa iltaa ja viikonlopun alkua kaikille!

11 kommenttia:

  1. Voi miten herkulliset kuvat! Namskis!
    Uuniperunat on niin hyviä. Ja nuo täytteet kelpaisi minullekkin.
    Hyvää viikonloppua!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä olivat. Näitä voisi kyllä syödä useamminkin kuin pari kertaa vuodessa.

      Poista
  2. Oi, herahti ihan vesi kielelle! :) Hyvät herkut teillä siellä. Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaina aloitettaan viikonloppu yleensä jollain helpohkolla herkkuruoalla.

      Poista
  3. Ai että on herkullisen näköistä! Uuniperunat on niin hyviä!
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Niin kuin mainitsit, tuollaisia herkkuja tulee syötyä ihan liikaa. Uuniperunat ovat ehkä vähän unohdettuja, harmi, koska mielestäni ne ovat mukavia viikonlopun herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin justiinsa! Kevyempään täytteeseen voisi käyttää pelkästään kevytkermaviiliä creme freicen ja turkkilaisen jogurtin sijaan. Kyllä oli vatsa pinkeenä loppuillan, näitä herkkuja popsittuani :)

      Poista
  5. Ihana herkkupostaus!!Leppoisaa lauantai-iltaa sinne❤

    VastaaPoista
  6. Meilläkin oli tänä viikonloppuna uuniperunoita savukalalisukkeella, tosin perunat piti laittaa lohkoiksi kun tuli kiirus ja kova nälkä. Tämä on pomminvarma herkkuruoka :)

    VastaaPoista
  7. Uuniperunat on kyllä hyviä ja varsinkin meillä miehen herkkua. Näitä voisikin tehdä vielä ennen joulua :)

    VastaaPoista