perjantai 13. lokakuuta 2017

Mausteinen Myskikurpitsakeitto

Perjantai, viikon paras päivä  ja viikonloppu  vapaineen edessä. Perjantaina tulee usein tehtyä jotain herkkuruokaa ja istahtaa miehen kanssa kiireettömästi aterioimaan. Tälle illalle ruoka valmistui tästä.



Myskikurpitsa lähti mukaan eiliseltä kauppareissulta ja siitähän se ajatus sitten lähti. Netistä löytyy paljon kurpitsakeiton ohjeita. Omaan ohjeeseeni otin vaikutteita useammastakin ohjeesta sekä oman maustekaapin sisällöstä.



Lopputuloksena valmistui hieman mausteisempi, lempeän samettinen Myskikurpitsakeitto. Keittoa meillä nautittiin paahdetun ruisleivän kera, nam.



Keittoon tarvitset;
n. 1 kg Myskikurpitsaa
3 porkkanaa
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 tl korianterinsiemeniä
1/2 tl juustokuminaa
1 mieto chilipalko
1 tl kurkumaa
nokare punaista currytahnaa
1 keltasipuli
oliiviöljyä
n. 8 dl kasvislientä
suolaa
pieni purkki kookoskermaa

koristeluun kurpitsansiemeniä




1. Paahda pilkotut kurpitsanlohkot ja porkkanat 200 asteisessa uunissa n. 40 min.
2. Raasta inkivääri, pilko sipuli ja sekoita mausteet keskenään.
3. Kuullota sipulit ja mausteet lorauksessa öljyä. Kaada sitten kattilaan kasvisliemi. Lisää kypsyneet kurpitsat, joista on koverrettu kuori pois, sekä porkkanat. Kiehauta n. 10 min. Hienonna sauvasekoittimella ja lisää lopuksi kookoskerma.  Kuumenna vielä!



Keiton voi koristella paahdetuilla kurpitsansiemenillä tai siemenseoksella, niin kuin minä. Keitossa maut pääsevät parhaiten oikeuksiinsa kun se syödään hivenen jäätyneenä.



Huomenna meillä luvassa pihatalkoita haravoinnin ja siivoilun merkeissä. Toivotaan että ainakin aamupäivä saataisiin touhuta ulkona poutasäässä. Mukavaa viikonloppua kaikille!

17 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköinen keitto, maistuisi kyllä minullekin.. namskis♥
    Mukavaa viikonloppua myös sinulle♥

    VastaaPoista
  2. Näyttää hyvältä. Kiva idea, että kurpitsanpalat voi paahtaa ensin, täytyypä kokeilla seuraavan keiton kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paahdettu kurpitsa on helpompi kuoria kuin kivikova kurpitsa. Tämän olen oppinut ihan kantapään kautta :)

      Poista
  3. Tuo on niin hyvää! Oma versioni on hieman miedompi, mutta myskinurpitsasta saa tosi maukkaan keiton.
    Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos käyttää tulisempaa chiliä, ei keitto kaipaa currytahna.

      Poista
  4. Herkullisen näköistä keittoa! Toivotaan ettei sataisi ja saatte puuhastella pihatöitä kauniissa syyssäässä:) Mukavaa viikonloppua!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateessa haravoitiin, mutta kun kamppeet olivat oikeat kivaahan meillä oli.

      Poista
  5. Onneksi lihakeitto porisee liedellä. Tuli meinaan nälkä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, lihakeittoa tulee kyllä tehtyä itse liian harvoin.

      Poista
  6. Oi Oi! Tuo on varmasti ihanaa!😋
    Kiitos hyvästä ohjeesta!
    Minunkin olisi tarkoitus tänään istutella niitä kukkasipuleita,
    mutta nytkin sataa koko ajan vettä.
    Hyvää viikonloppua sinne!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kovin on sateista nyt täällä etelässä.

      Poista
  7. Ompas kauniin väristä keittoa. Näyttää herkulliselta <3
    Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
  8. Herkullisen näköinen keitto :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Näyttää hyvältä! Ja taas tosi kaunis kattaus, nuo lautaset (kuten samaisen tekijän kahvikupit) ovat ihanat.
    Enpä ole koskaan tehnyt kurpitsakeittoa, kiva kun laitoit taas reseptin mukaan.
    Mukavaa viikonloppua ja talkoilua! :)

    VastaaPoista
  10. Sunnuntaisin meillä pyritään syömään kevyempää keittoa, kun lauantaisin tulee laitettua tuhdimpaa ruokaa. Juuri nyt Strömsössä tekevät myskikurpitsasta pataruokaa. Näyttää myös herkulliselta.

    VastaaPoista